Viimeinen.

Tämä on Haaveilijan päiväkirjan viimeinen kirjoitus.

Minä en kuitenkaan katoa mihinkään, vaan olen aloittanut uuden blogin uudella tavalla. Olen luonut uudet bloggerin tunnukset, joilla tulen varmasti kommentoimaan samoille bloggaajille, joille olen kommentoinut nimellä Minea. Toisaalta voi olla, että jatkossakin kommentoin Mineana, mutta kirjoitan blogia omalla nimelläni. En ole vielä tehnyt kaikkia päätöksiä! Tunnistatte minut kyllä, kun tulen taas vierailulle blogeihinne!

Esiinnyn uudessa blogissa omalla nimelläni ja naamallani. Blogi on henkilökohtaisempi ja päiväkirjamaisempi, toivottavasti myöskin paljon aidompi. Haaveilijan päiväkirja on ollut minulle jonkinlainen harjoituskappale.

En linkitä uutta blogiani tänne, koska uusi ei ole millään tavalla suoraa jatkoa tälle vanhalle. Aluksi laitan blogin todennäköisesti salasanan alle, enkä ainakaan toistaiseksi ole ilmoittanut sitä blogilistalle tai muuallekaan. Toivoisin, että ne ihanat ihmiset, jotka tahtovat pysyä koko ajan mukana, lähettäisivät minulle sähköpostia osoitteeseen minea.paola@gmail.com ja minä lähetän sitten vastausviestissä uuden blogini osoitteen (ja mahdollisen salasanan). Tämä siksi, että uusi blogi on niin paljon henkilökohtaisempi, että tunnen oloni turvallisemmaksi tietäessäni, ketkä sitä lukevat.

Korostan, että ihan jokainen, joka lukee tätä, on ehdottomasti tervetullut lukemaan myös uutta blogiani!

ONNELLISTA VUOTTA 2010 HAAVEILIJAN PÄIVÄKIRJAAN LÖYTÄNEILLE!

Joulutunnelmia

Kyllä minä sen joulumieleni löysin sittenkin :) Se löytyi, kun paketoin myöhään illalla joululahjoja, jotka sain sittenkin ostettua. Tein mielestäni tosi kauniit paketit, vaikkakin köyhistä tarvikkeista. Käärin lahjat ruskeaan pakkauspaperiin, leikkasin leivinpaperista lumitähdet päälle ja sidoin kiinni juuttinarulla lahjanauhan asemesta. Kuvia ei nyt tule, sorry :D Nämä kuvat on otettu viime jouluna, kun me vietettiin vähän erilaista joulua mökillä. Kävimme siskosten kesken ja koirien kanssa joka päivä kävelyllä, ja missä maisemissa!

Maisa oppi muuten hyppäämään sohvalle, ja voin kertoa että mun elämä ei muuten helpottunut yhtään! Viime yönä kaveri keksi nousta mun sänkyyn koroketta pitkin. Sai kyllä lähdöt, ja koroke lähti muualle. Tosin koroke oli esteenä suojaamassa mun mattoja pikkukoiran pissoilta, mutta jospa tuo ei niille keksisi pissailla. Nytkin se makoilee mun kylkeä vasten tuossa sohvalla <3 Maisa on jo niin iso, että maanantaina mennään hakemaan ekaa rokotetta! Tässä (huonoa) kuvatodistetta ekasta kerrasta, kun tyttö kiipesi itse sohvalle. Kuva on huono, kun se on otettu läppärin kameralla. 

Uudenvuoden suunnitelmat meni kerralla uusiksi, kun olin saanut sen pyytämättä vapaaksi! Vuoden viimeinen päivähän on mun valmistujaispäivä, joten jonkinlaisia juhlia tässä kai pitäisi järjestää... Tosin, kaikilla on jo suunnitelmat uuveelle valmiina, saa nähdä miten käy. Jos en saa omia juhlia järjestettyä, täytyy varmaan järjestää itsensä jonkun muun juhliin. Oishan se nyt aika surkeeta olla omana valmistujaispäivänä + uudenvuodenattona yksin kotona Maisan kanssa. Itseasiassa tosi surkeeta. Tajusin ihan tosissaan että koulu on ohi kun kävin hakemassa kansiversion itselleni. Ai hurja!

En ota nyt joulun aikaan paineita blogin päivittämisestä. Lähden huomenna kotikotiin, missä valloitan keittiön ainakin kolmeksi päiväksi. Oon lupautunu tekemään myös karjalanpiirakoita, eka kertaa itse.  Wish me luck. Tai siis silloin kun mummi oli elossa, me tehtiin joka joulu piirakat itse. Mutta ei enää moneen vuoteen, katsotaan mitä tulee nyt! Yritän järjestellä tässä niitä ajatuksia uudesta blogista. Jos ehdin, nimittäin aikamoista hulinaa on luvassa mun viikon kestävälle joululomallekin. Porukat puhui jotain valmistujaisjuhlistakin, plaah, joulussa on riittävästi yhdelle viikolle!

Toivottavasti ootte kaikki olleet oikein kilttejä koko vuoden, että pukki toisi mieluisia lahjoja!

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Ikävä.

Mulla on ollut pari päivää hirmuinen ikävä mun vanhimpia parhaita ystäviä. Jotenkin hirmu yksinäinen olo, vaikka tapaakin ihmisiä päivittäin.

Haluaisin ihan hirveästi kerätä kokoon jonkun mahtavan porukan (ne vanhat ystävät) ja mennä kunnolla johonkin hyvään ravintolaan syömään, kolme ruokalajia ja viinit, koko setti, ai että olis ihanaa! Eikä aina niitä poikaystäviä sinne mukaan, joiden edessä joutuu varomaan sanomisiaan! Oon tuntenu mun parhaat ystävät yli 10 vuotta, ja jos ne rakastaa poikaystäviään niin silloin minäkin rakastan niitä, mutta oon oikeesti tuntenut ne kundit vasta muutamia vuosia (ja tavannut noin 10 kertaa).

Tätä illallista edeltäis tietenkin parin tunnin laittautumissessiot, ja joku KERRANKIN laittais minun tukan ja meikin, eikä niin, että minä aina laitan muille, enkä ehdi laittaa itseäni ollenkaan, kun tulee kiire. Autan muita kaunistautumaan tosi tosi mielelläni, mutta välillä olisi ihan kiva, jos minäkin saisin olla nättinä. Aina sukujuhlissakin, mun tukka on vaan jollain ponnarilla ja naamassa arkimeikki, kun oon vääntäny muille kaikenlaista. Tänä syksynä on jääny itsestä huolehtiminen kyllä niiiin retuperälle... En enää pian halua katsoa ollenkaan peiliin. Oon värjänny hiuksetkin viimeksi lokakuussa. Ja ei, mun oma väri ei ole lähellä mun nykyistä väriä :D No, jouluksi sitten panostan ja laittaudun. En ole oikeastaan pystynytkään meikkaamaan pariin kuukauteen, kun mulla on ollut silmissä niin paha allerginen ihottuma. Tai siis silmäluomissa. Ihan ruvella luomet täysin. Ei kivaa, mutta joka syksyistä. Aina ei onneksi tule silmiin, joinakin vuosina se tulee muualle kasvoihin. Onneksi se keväällä viimeistään helpottaa.

Sukujuhlista tuli mieleen, olis ihanaa mennä naimisiin. Tai siis ne häät olis ihanat. Ja ehkä jopa se mies. Yhdellä niistä mun parhaista vanhoista ystävistä on häät ensi kesänä. Tuun itkemään siellä kuin vesiputous. Onnesta (ja toivosta). Mulla on myös tavoite mahtua mun ylioppilasmekkoon niissä häissä, mekkoon joka on kaksi-kolme kokoa pienempi kuin mun nykyinen vaatekoko. Se mekko on niin kertakaikkisen ihana, ettei se saa jäädä kertakäytölle. Eikä mulla taida olla varaa ostaa uutta :D

Naimisiin menemiseen vaaditaan muistaakseni puoliso. Vähän on sillä saralla hiljasta. Tai siis ei oo mitään "sitä saraa". Oon varmaan (kuulemma) liian itsenäinen. Mutta kun ei musta oikeesti tarvitse huolehtia, oon jo iso tyttö ja pärjään itse! Voin oikeesti maksaa itse drinkkini ja ruokani, en halua jäädä mitään velkaa. Tosin vähän tukea kaipaisin. Tai aika paljon oikeastaan. Sit oon myös vähän tylsä, eli liian tavallinen enkä oo (siis viime aikoina) ehtiny nyt oikein huolehtia ulkonäöstä. Mut sen ei pitäis olla ongelma, koska oon kuulemma niin kaunis ettei mua uskalleta lähestyä. Sen lisäks että oon kaunis, vaikutan myös kylmältä. Ei kukaan halua seurustella prinsessa jään kanssa. Sit kun oon niin kylmä, niin sen on pakko johtua siitä, että oon niin ylpee. Oon myös liian varovainen, mikä johtaa siihen, että musta näkee että oon vaikee ja se saa luovuttamaan ennen kuin aloittaakaan. Mulla ei oo karismaa, oon seinäruusu. Mä oon se, joka lähtee ekana baarista (yksin) kotiin kun kaikki sen kaverit on löytäny jo seuraa. Ei siellä jaksa metelissä istua, kun kukaan ei tuu edes juttelee vaikka kuinka näyttäis rennolta ja hymyilis. Ja jos tulee, niin pois karkottaminen on TOSI helppoa. Mun suussa asuu sammakoita.

Ja koska olen yksin, mun on pakko olla tosi nirso. Mulla on varmasti tosi epärealistiset odotukset ihmisistä ja ihmissuhteista. Koska sehän on sen vanhapiian vika, että se on yksin. Mitäs ei ottanut ekaa limasta yrittäjää. Tai jos otti, oli niin tyhmnä ettei pitänyt kiinni. Omaa tyhmyyttä on, jos toinen ei rakasta takaisin.

Oikeesti mun piti vaan kirjottaa siitä, että mulla on ikävä mun ystäviä. Mutta tää mun ikävä taitaa näköjään olla vähän vakavampaa sorttia. Tää teksti vaan tuli, tän piti olla iloisia asioita ystävyydestä, kuvitettuna perinteisesti SATC-kuvilla. Mutta tähän aikaan yöstä voittaa helposti se ajatus: Ei mulle pitäny käydä näin.

Oon myös tosi hyvä selittää. Oon yksinäinen vain, koska kello on niin paljon. Ihan samalla tavalla, kuin itken vain siitä syystä, että oon väsynyt.

"Here comes Suzy the Snowflake, Suzy the Snowflake lalalaa..."

Tuo otsikon maailman raivostuttavin (joulu?)biisi on soinut päässä koko päivän, argh. Se soi meillä töissä välillä. Tänään sain haukut asikkaalta kun meillä soitetaan niin paskaa musaa, enkä oikeasti voi sammuttaa musiikkeja sen takia koko ravintolasta! En minäkään niistä biiseistä tykkää, mitäs tulit meille jos ei miljöö miellytä?! ärrrr. Oikeesti vaan olin tosi pahoillani. Ei noin sanota asiakkaalle... Oli muutenkin ihan hurjan pitkä päivä, onneksi serkku kävi leikkimässä Maisan kanssa, ettei sen tarvitse sisällä olla koko päivää yksin. Serkku ymmärsi mun ohjeet väärin ja antoi Maisalle koko päivän ruuat kerralla :D Ei oo ihme jos ei ruoka maistunut... se ei mahtunut!

Päivääni pidensi se, että tänä aamuna kävelin kirjapainolle, mistä kävelin koululle, mistä vasta postin ja sokoksen kautta töihin. Olen tänään siis palauttanut opinnäytetyöni kirjallisenkin version ja voin sanoa MORJES koko koululle, lopultakin, ihanaa. Todistus tulee postissa vuodenvaihteen tienoilla. Nyt on hjyva fiilis, ei kyllä oikeastaan ihan tajua vielä, että ei oo enää mitään pakollista. Mutta milläs minä nyt elän kun opintotuki ei enää maksa vuokraa?!

Possunkorvat haisee muuten ihan sairaaaaaan pahalle. Mutta Maisa rakastaa niitä toiseks eniten heti mun jälkeen... Ja tottakai sitä on syötävä mun sylissä/jalkaa vasten/vieressä.

Joulu tulee joka tapauksessa.

Olen ehdottomasti jouluihminen.

Kuitenkin, olen nyt nyt monta päivää yrittänyt saada aikaiseksi postausta joulusta, edes niin yksinkertaista kuin oman versioni kirjeestä joulupukille. No kuten on voinut huomata, eipä tästä ole mitään tullut. Sain kyllä kirjoitettua "joulupukille" eli äidille ihan käsin kirjeen, jossa oli joululahjatoiveet, mutta vasta kun siitä oli muistutettu ehkä noin viisi viiva kahdeksan kertaa...

En ymmärrä, missä joulumieleni on. Laitoin joulukoristeetkin heti kun joulukuu alkoi! Eikä mitään vaikutusta! Rakastan joulukorttien askartelua ja lähettämistä, mutta olen saanut aikaiseksi vasta kolme! Ja nyt olen alkanut miettiä, onko minun pakko lähettää niitä ollenkaan. Merkitkin on kyllä ostettuna.

Glögi ei maistu. Piparitaikina pakastimesta varastettuna, ei maistu. Ajatus joulutortuista lähinnä ällöttää, mutta siinä ei toisaalta ole mitään uutta.  Enkä ole nähnyt yhtään tonttua vielä, vaikka yleensä huomaan niitä jo heti lokakuun jälkeen! (En ole pöpi, tontut on kaikenlaisia hyviä tuntemuksia, varjoja ja välähdyksiä. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.) Tiedän, että toivo ei ole vielä menetetty, sillä ajatus kinkusta nostaa kuitenkin edelleen veden kielelle.


Voiko syy olla siinä, ettei minulla ole joulukalenteria?

Elossa ollaan!

Huh millaista onkaan lapsiperheen elämä! ;D

Nyt MAISA nukkuu, joten minulla on aikaa omille ihmisten jutuilleni.

Anteeksi kaikille niille, joiden blogeja normaalisti kommentoin -käyn edelleen melkein päivittäin lukemassa, mutta useinkaan en juuri sillä hetkellä ehdi paneutua kirjoittelemaan. Yksi naskalihammas on nimittäin saman tien kun silmä välttää kiinni jossain itselleen vaarallisessa tai pissaamassa minne sattuu. Onneksi uskoo kun sanotaan ja pissakin osuu useimmiten edes paperin viereen.

Ja se mikä on kaikista käsittämättömintä, sillä aikaa kun olen elänyt oikeaa elämääni tämän virtuaalisen ulkopuolella, tänne blogille on kerääntynyt lisää lukijoita, ainakin blogilistan mukaan! Aika hienoa, tervetuloa uusille (ja vanhoillekin, jos en ollut sitä ikinä sanonut)!

On tuo valmistuminenkin aika hienoa. Tai siis minun pitäisi valmistua, en pistä pistettä ennen kuin se on ihan oikeasti varmaa. Ei sitä varmaan pysty sitten edes käsittämään. Mulle on ollut tavanomaista suurempi taistelu tuo koulutus, mutta se ei kuulu tänne blogiin. Mutta siis, kahden viime kuukauden aikana on kerääntynyt valtavasti kaikenlaista pientä rästihommaa, verhojen ja irronneiden nappien ompelua, pyyhkeiden renksujen kiinnitystä ja muuta sellaista pikkupuuhaa, mitä on ollut ihana tehdä nyt, kun ei ole pakko istua näytön edessä ja pakottaa itsestään ulos tekstiä.

Ja siis joulu on tulossa!! En ollut yhtään ehtinyt tajuta! Saisi kyllä sataa lunta edes väriksi. Harmaa joulu on ihan mälsä. Ja tänään on joulukuun ensimmäinen, eikä minulla ole kalenteria! Asia täytynee korjata piakkoin... Onneksi monissa blogeissa on ihania kalentereita, mullakin ajatus blogijoulukalenterista kävi mielessä tänä aamuna eli noin kuukauden myöhässä. Ideaa olisi pitänyt ehtiä jalostaa ja ajastaa ensimmäiset päivitykset jo viime kuussa...

Mutta nyt siihen mitä kaikki on kuitenkin odottaneet ja miksi kukaan enää jaksaa tätä blogia lukea, saanko esitellä, arvon naiset (ja herrat?): MAISA ALMA ILONA POPPANEN!

 

ps. En oikein hallitse vielä tätä uutta kuvanlisäysjuttua jota kaikki suositteli... no opetellaan ajan kanssa!

Anteeksi radiohiljaisuuteni.

Täällä on tapahtunut viime aikoina kaikenlaista.

Päällimmäisenä, olen saanut opinnäytetyöni valmiiksi ja pystyn taas hengittämään. Pari kuukautta kestäneen vaiheen jälkeen minulla on taas aikaa ja elämä.

Toiseksi (vaikka oikeasti tämä on se ensimmäinen asia) viime maanantaina koiranpentuni tuli kotiin :) Olemme eläneet pääosin vauvan ehdoilla, mikä tarkoittaa, että minulla on aikaa kaikkeen muuhun silloin kun vauva nukkuu... Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää, nyt on liian paljon sekalaisia ajatuksia. Olen vasta tajuamassa, mitä elämässäni on meneillään tällä hetkellä. Kestää aikansa, että saan kokonaisuuden hallintaani jälleen.

Yksi syy miksi en ole kirjoitellut tänne on, että mielessäni pyörii ajatus uudesta blogista. Ideoita ja ajatuksia on, mutta kokonaisuus ei ole vielä kasassa. Suunniteltu toteutus joskus alkuvuodesta. Olen nyt aika kaikkeni antanut ja takki auki -fiiliksellä tuon opinnäytetyön takia ja pentu on aikamoinen elämänmuutos. Palaan asiaan jossakin vaiheessa...

Ja pian tulee joulu! En ole ehtinyt suoda vielä ajatustakaan!

Ensimmäistä kertaa esitän postauksessani kysymyksen tällä tavalla: Millainen on sinun joulusi? Miten sinä saat joulufiiliksen? Mikä tekee sinun joulustasi joulun?

Ihanainen

Jenni on mun tämän hetken lemppariartisti, on ollut jo pitkään. Levy on tehosoitossa edelleen, vaikka ilmestymisestä on jo aikaa ja keikalle helmikuussa!

Nämä biisit ei löydy hänen viimeksi ilmestyneeltä levyltään.







Toivottavasti sivu latautuu kunnolla, vaikka olen kasannut tähän etusivulle nyt videoita enemmän kuin riittäävästi!

Pitkästä aikaa.

Viimeaikojen lempparimusiikit on taas jääny lisäilemättä... Nyt siis tuplasti ellei triplasti! :)

Ihana!



Haha, me oikeesti luultiin mun kaverin kanssa pelkän nimen perusteella, että tää on se idols-Agnes :D:D Saa nauraa!!!



Ja mikä tyyli!



Tää on upeeta, ei voi muuta sanoa. (Ja se mies, lähtisköhän se mun kanssa treffeille...?)



Me jo suunniteltiin mun siskon kanssa, miten me vedetään tukat tötterölle ja kellohameet päälle ja mennään NIIN kattoo näitä jos ne tulee Suomeen. Ja tuleehan ne. Ja se keikka on loppuunmyyty. Voiko enempää ketuttaa?!! En oo ikinä ollu minkään tai kenenkään fani, mut näiden fani voisin todellakin olla!!!





Tässä toinen, joiden keikalle olisi tehnyt mieli. Suunnitelma oli, että olisin molemmille siskoilleni ja itselleni ostanut joululahjaksi liput keikalle, ja ois menty siskosten kesken katsomaan shöytä. Pikkusisko kuitenkin otti ja lähti marraskuuksi Espanjaan (!!) joten ei nyt päästy keikalle...

Mie sanon tälleen :)

Löysin tällaisen ihanan, tarkemmin sanottuna täältä, ja pakko oli ottaa itsellekin!

Mulle on oma puhetyylini tosi tärkeä ja se, että puhun voimakasta murretta iso osa minua. Olen asunut jo loppujen lopuksi niin kauan poissa omalta murrealueelta, että väkisin on puhe muokkautunut, mutta en koskaan halua tietoisesti opetella murretta pois! Minulle on kommentoitu, että vihaisena tai jännittyneenä tmv tilanteessa puhun hyvin selkeää asiakieltä (esim. hankala asiakastilanne...) kun taas kaveriporukassa ja rentoutuneena puheen nuotti muuttuu täysin ja murre puskee läpi.

Miten sanot seuraavat lauseet:
1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Miun siskon punanen mekko mahttuu miullehi.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarvviitko appuu siinä jutussa, jonka se ope(/open lempinimi) anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
okei, no tehhään niin ku sie sanoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
mummo hakkee meiät jossain varttii vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Meninki Helsinkiin linjalla, ku myöhästyin junasta.

EDIT jokin tässä mätti, ja neloskohtaakin vähän korjasin. Nyt kuitenkin keksin miten tämän oikeastaan sanoisinkaan: Jouvuinki mennee Helsinkiin linjalla, ku myöhästyin junasta

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ootko nähny miun veljen puhelinta?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostitko sie sen hammeen, joka myö nähttiin viime viikolla hennesissä?

Kukas tietää mistä olen alun perin kotoisin? Mistä mie oon kotosin? Ka kenneenkä tyttöjä sitä mie oon??

Saa ottaa mukaan, ja saa kertoa mulle että pääsen kurkkimaan!

Kyllä suomen kieli on ihana :)