2.12.2009

Elossa ollaan!

Huh millaista onkaan lapsiperheen elämä! ;D

Nyt MAISA nukkuu, joten minulla on aikaa omille ihmisten jutuilleni.

Anteeksi kaikille niille, joiden blogeja normaalisti kommentoin -käyn edelleen melkein päivittäin lukemassa, mutta useinkaan en juuri sillä hetkellä ehdi paneutua kirjoittelemaan. Yksi naskalihammas on nimittäin saman tien kun silmä välttää kiinni jossain itselleen vaarallisessa tai pissaamassa minne sattuu. Onneksi uskoo kun sanotaan ja pissakin osuu useimmiten edes paperin viereen.

Ja se mikä on kaikista käsittämättömintä, sillä aikaa kun olen elänyt oikeaa elämääni tämän virtuaalisen ulkopuolella, tänne blogille on kerääntynyt lisää lukijoita, ainakin blogilistan mukaan! Aika hienoa, tervetuloa uusille (ja vanhoillekin, jos en ollut sitä ikinä sanonut)!

On tuo valmistuminenkin aika hienoa. Tai siis minun pitäisi valmistua, en pistä pistettä ennen kuin se on ihan oikeasti varmaa. Ei sitä varmaan pysty sitten edes käsittämään. Mulle on ollut tavanomaista suurempi taistelu tuo koulutus, mutta se ei kuulu tänne blogiin. Mutta siis, kahden viime kuukauden aikana on kerääntynyt valtavasti kaikenlaista pientä rästihommaa, verhojen ja irronneiden nappien ompelua, pyyhkeiden renksujen kiinnitystä ja muuta sellaista pikkupuuhaa, mitä on ollut ihana tehdä nyt, kun ei ole pakko istua näytön edessä ja pakottaa itsestään ulos tekstiä.

Ja siis joulu on tulossa!! En ollut yhtään ehtinyt tajuta! Saisi kyllä sataa lunta edes väriksi. Harmaa joulu on ihan mälsä. Ja tänään on joulukuun ensimmäinen, eikä minulla ole kalenteria! Asia täytynee korjata piakkoin... Onneksi monissa blogeissa on ihania kalentereita, mullakin ajatus blogijoulukalenterista kävi mielessä tänä aamuna eli noin kuukauden myöhässä. Ideaa olisi pitänyt ehtiä jalostaa ja ajastaa ensimmäiset päivitykset jo viime kuussa...

Mutta nyt siihen mitä kaikki on kuitenkin odottaneet ja miksi kukaan enää jaksaa tätä blogia lukea, saanko esitellä, arvon naiset (ja herrat?): MAISA ALMA ILONA POPPANEN!




ps. En oikein hallitse vielä tätä uutta kuvanlisäysjuttua jota kaikki suositteli... no opetellaan ajan kanssa!

12 kommenttia:

  1. Voi mikä ihanuus tuo sinun Maisasi. Iik.

    VastaaPoista
  2. Onpa Maisa suloinen. Kuinka vastustattekaan tuota anovaa ilmettä. :D

    Minullakin meinasi jäädä kalenterittomaksi tämä joulukuu, mutta äiteepä korjasi asian ja lähetti veikkauksen kalenterin. Ajattelin korvata kuvakalenteripuutteen nettikalentereilla. Suklaatahan taas saa muutenkin. ;)

    VastaaPoista
  3. Napaulina, iik tosiaan <3

    Tiia, minäkin luotin siihen että äiti lähettää mulle postissa kalenterin, kun viimeksi kotona käydessä siitä niin huolellisesti vihjailin. No ei se ollut tajunnut. Suklaakalenteria minä en voi nyt hankkia, kun jokasyksyinen suklaa/irttari/ketsuppiallergiani on pahimmillaan. Mutta saan ehkä enemmän irti kuvakalentereista joka tapauksessa! Jos sellaisen satun jostain saamaan vielä ennen joulua...

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ku oot back!! Johan sitä kaipailtiinkin=)=) Voi ihanuus mikä koiruus. Ja mikä vallaton nimi!!!vähänkö mä oon kade. Selailin noita kuvia vaan uudelleen ja uudelleen=)

    VastaaPoista
  5. Keke, kiva kuulla :) Pitihän se koiralle kunnon nimi antaa, kun sitä ei suvun puolesta tälle suotu, ettei tarvii sitten koirapuistossa hävetä tai mitään. Ja vähän niinkun siinä Leevi and the Leavingsien biisissä, ei ikinä tiedä mitä tapahtuu niin pitää olla nimiä varalle ;) Laitan lisää kuvia tännekin kunhan korvat nousee pystyyn jne. Pitäis ottaa uloskin kamera mukaan kun siellä on koko koira ihan eri näköinen <3

    VastaaPoista
  6. No voi ei, hän on kyllä aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea omasta koirasta! Hän on kovin kovin suloinen! :)

    VastaaPoista
  8. Voi noita nöpösiä ilmeitä :) Valloittava tapaus, toden totta! Onnea vielä kerran.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille! :) olen kyllä onnellinen uusi koiranomistaja. :)

    VastaaPoista
  10. Oi mikä suloinen, suloinen, pikkuinen hauva! <3

    VastaaPoista
  11. Niin on <3 Ei vaa pysy kauan noin pienenä...

    VastaaPoista