28.5.2009

I'm alive!

En olekaan lomalla.

Tämä on työleiri.

Ei voi olla näin paljon työtä yksien juhlien järjestämisessä?! En ole ehtinyt edes lukemaan blogeja, saati päivittämään omaani... Ihan kuin olisi maailmankirjat sekaisin :D Harmittaa kun ei ehdi kirjata puuhailujaan. Ja juuri kun sain uutta nostetta tähän touhuuni!

No, osaasyy on sillä, että netti ei ole pariin päivään toiminut. Tai siis koskaan ei ole varmaa, pääseekö nettiin ja jos pääsee, kuinka kauan linja on päällä. Kyllä maalla on mukavaa.

Palaan virtuaalimaailmaan alkuviikosta. Toivottavasti

25.5.2009

Look-a-like -leikki.

Turun Tilda heitti minulle ja muutamalle muulle ”kasvottomalle” bloggaajalle haasteen, joka valottaa vähän minkä näköinen tyyppi täällä kirjoittelee. Haaste on kiertänyt viime aikoina monessa muussakin blogissa. Ketä julkkista muistutan on siis homman nimi.


  1. Kate Winslet (kuva)

    Kun Titanic tuli leffateattereihin, olin juuri siinä iässä, että romantiikka osui ja upposi (hehe). Tottakai samaistuin Roseen ja mielestäni näytin hyvin paljon Kate Winsletiltä. Samaa huomautti eräs perhetuttavakin, kun näki julisteen ovessani. Sama mies sanoi isääni Sibeliuksen näköiseksi, ja minä näytän huomattavan paljon isältäni. :D Nykyisin Kate Winslet on paljon hoikemman oloinen ja muutenkin aikuisempi (ulkonäöltään ainakin) kuin Titanicin aikoihin, mutta jotain samaa löytyy edelleen.

  1. Tea Hiilloste (kuva)

    Pikkuveljeni sanoo joka kerta katsoessaan lastenohjelmia, että näytän aivan samalta kuin energinen neiti Hiilloste. Tämä on minulle hieman kyseenalainen kunnia, sillä en voi sietää sitä mitälie lastenlistaohjelmaa, jota kyseinen Tea juontaa. Eikä taida hänen musiikkityylinsäkään kuulua suosikkeihini. Aivan liian tekopirteä tyyppi. No, onneksi kukaan muu ei ole huomannut yhdennäköisyyttä.

  1. Prinsessa Madeleine (kuva)

    Tämä on ihan täysin meidän äidin mielipide. Sen mielestä nyt olen joka tapauksessa kaunis kuin prinsessa ja maailman kaunein muutenkin. Äidit on äitejä. En myönnä enkä kiellä, Maddehan on yksi maailman kauneimmista naisista!

  1. Anna Abreu (kuva)

    ”Oletko sä se Anna Abreu?” oli erään humalaisen keski-ikäisen miehen kommentti ja ilmeisesti iskuyritys, sillä hän käytti samaa lausetta myöhemmin myös ystävääni. No, en kyllä ole. Meikkaan joskus silmät saman tyylisesti, mutta mitään muuta samaa en kyllä keksi. Tai no poskissa voisi olla jotain samaa, mutta eikös kaikkien ihmisten posket ole melko samanlaiset?

Yritin miettiä vielä, kenen julkkiksen tyyliä omani muistuttaisi, mutta näin nopeasti kelattuna ei kyllä tule ketään mieleen... Toisaalta en tunne julkkisten henkilökohtaisia tyylejä kovin hyvin, enkä tällä hetkellä seuraa ketään aktiivisesti (eli stalkkaa, sanotaan nyt suoraan). Jenni Vartiaista ihailen kuitenkin, vaikka itse en tykkääkään pukeutua kukkaislapseksi tai vanhoihin verhoihin, vaan tyylini on paljon rokimpi.

Kaikista ihmisistä eniten näytän isältäni ja me kaikki sisarukset olemme kyllä samasta puusta veistettyjä. Sukulaiset ja perhetutut sekoittavat meitä siskoksia toisiimme jatkuvasti ja rasittavuuteen asti, mutta toistaiseksi veljen ovat kaikki muistaneet siksi pojaksi! Sukulaissedät ja – tädit, jopa ihan läheisimmät, sotkevat myös minut ja kahdeksan vuotta vanhemman serkkuni toisiimme koko ajan, vaikka emme olisi edes samassa paikassa yhtä aikaa. Ulkoisesti emme muistuta toisiamme muuten, kuin että olemme melkein saman pituisia ja molemmilla on melko pitkät, vaaleat hiukset. Mutta toisaalta, olemme aina olleet kuin paita ja peppu, mihin toinen päättyy sieltä toinen yleensä alkaa, joten eipä ole ihme että sekaisin mennään.

Ja sitten huonoina päivinä näytän (tunnen näyttäväni) tältä: (kuva)

Haasteen laitan eteenpäin, ja sen saavat Anttis, Cake ja mangolisa

23.5.2009

Lauantai on siivouspäivä (ja työpäivä).

Huomenna istun junaan melkein kuudeksi tunniksi. Can't wait. Lähden kotikonnuille auttamaan äitiä siskon ylppäreiden valmisteluissa. Onneksi tuo matka on tullut taitettua jo niin monta kertaa, ettei se tunnu enää melkein miltään, riippuen mielialasta. Joku enemmän adhd -oireinen saattaisi menettää mielenterveytensä matkalla, mutta itse nautin matkustamisesta. Viime kerroilla on vain ollut todella huono tuuri paikkojen suhteen, mistä täällä jo aiemminkin olen valitellut. Junassa on aikaa omille ajatuksille, kirjoille tai ihan vain unelle. Melko rentouttavaa siis loppujen lopuksi.

Ensi viikko tulee siis täyttymään juhlavalmisteluista. Mikähän siinä on, että äidit vetävät ne aina vähän överiksi? Menusta on otettu paineita jo varmaan kahden kuukauden ajan, ja viimeksi puhuessamme äiti repi hiuksia päästään, kun ei ole ehtinyt vielä jääkaappiakaan pestä. Mutta eihän ne juhlat siellä jääkaapissa ole?! Ymmärrän kyllä, miksi hän haluaa sen puhtaaksi ennen kuin se ladataan täyteen kermakakkuja ja muita herkkuja, mutta en todellakaan ottaisi asiasta stressiä. Olen kuitenkin koko viikon käytettävissä juhlien järjestelyyn, äiti itse on keskiviikosta asti vapaalla ja molemmat melkein aikuiset siskoni käyvät vain aamulla töissä tai koulussa muutamat tunnit. Eli jos ei neljä naista kykene viikossa juhlia järjestämään on maailmankirjat erittäin pahasti sekaisin. Mutta kai se höslääminen ja murehtiminen kuuluvat äitien perusluonteeseen.


Mutta mikä parasta, kotona pääsen rapsuttelemaan tätä ihanaa allergiapakkaustani. Paras kissa ikinä, ihana lemmikkini, jo 13 -vuotias Leidi. (Se ei tykkää olla valokuvissa, mutta se tykkää nukkua auringossa ja istua aamupalalla samalla tuolilla kyttäillen juustosiivuja. Sen intohimo on hirven liha, eikä paistia voi leikata ilman jaloissa kurisevaa kisua.)

Tänään on vielä ohjelmassa pakkailua ja siivousta. Ei ole kiva palata viikon jälkeen omaan kotiin ja omaan rauhaan jos joka paikka on roskassa ja pölyssä. Siksi yritän aina ehtiä siivoamaan ennen reissuja. Vaikka pölyyntyyhän se asunto aina myös omia aikojaan... Tällainen sateinen lauantai on ihan omiaan siivousta varten. Näin alkukesästä sadekaan ei ota päähän, kun siihen ei ole ehtinyt vielä kyllästyä! Ja luontokin tykkää! Tuo sateen jälkeinen vihreän sävy on vain kaunein kaikista.

Ja sitten illalla vielä töihin kello 22 alkaen. Viimeinen rutistus ennen viikon vapaata. Missähän ammatissa olisi normaalit työajat eli viikonloput vapaata ja saisi vielä käyttää omia vaatteita? Työasut sucks. Onneksi työkaverit on ihania, ei tätä muuten kestäisi. Nyt kun saisi vielä tämän edellisen koulutuksen valmiiksi, jotta pääsisi jatkamaan seuraavaan, uudelle alalle ja uusiin ympyröihin.

Siivousta tänään tahdittaa Aste. Olisiko tässä tämän kesän hittirenkutus?



Ainiin, Turun Tilda oli laittanut minulle haasteen, siitä tulossa myöhemmin. Kirjoittelen postauksen varmaan huomenna junassa. Alkoipa oikein kunnolla hymyilyttää kun blogini sai tällä tavalla huomiota!

LISÄYS: MIKSI oi MIKSI kuvat ja videot tunkevat sivupalkin päälle, vaikka yritän laittaa ne aina mahdollisimman pienenä?! Vai meneekö ne ainoastaan pienen läppärini näytössä päällekkäin? No, en silti aio poistaa tätäkään videota. Ulkoasu kärsiköön.

22.5.2009

Ensi heinäkuuta odotellessa

Tykkään tästä uudesta PMMP:stä ihan tosipaljon! Ei malttaisi odottaa heinäkuuta ja keikkaa!

Se on totta jos se Facebookissa sanotaan!

PMMP:n matoja on kaikkitietävän Facebookin mukaan minua kuvaava biisi. Vai elämänasennettani, vai mitähän se testi mittasi. Totuudenhan se silti kertoi, kuten aina, tuskin kukaan uskaltaa väittää vastaan. Facebook tiesi muun muassa myös, että parhaiten minulle sopisi Gossip Girlistä Nate Archibald. Kosintaa odotellessa.

Pakkohan tämä oli kuunneltavaksi etsiä, varsinkin kun olen menossa heinäkuussa katsomaan PMMP:tä, että osaan sitten varmasti sanat jos ja kun biisi kuuluu! Olen ollut Paulan ja Miran molempia puolia kuuntelemassa ennenkin, mutta edellisestä keikasta on niin kauan, että täytyy näiden biisien sanoja vähän kertailla muutenkin...

21.5.2009

Kas näin heiluu hame, ja hame heiluu näin...

Olen käyttänyt tänä keväänä tunteja haaveillen täydellisistä kesämekoista ja etsien niitä ympäri kaupunkia. Lopputulos on, että suurimmat huokailut ja kaipaukset on aiheuttanut Seppälä (mihin se tehokkaine mainoskampanjoineen on varmasti pyrkinytkin). Huomioimatta kuitenkaan Trendinkin sivuilla nähtyä Hennesin punavalkoraitarusettimekkoa, jonka rahapulassani jouduin palauttamaan liikkeeseen harmin kyynel silmäkulmassa. Kuva on varastettu röyhkeästi Tyylitellen -blogista.

Juhannuksen alennusmyynneistä kaappiini mahdollisesti päätyvät:


Ihanan kevyt ja sopivan peittävä satiinimekko, jossa ihanat itämaiset kuviot. Näytti hyvältä ainakin myyjän päällä, itse en ole vielä sovittanut!


Olen etsinyt sopivaa maksimekkoa, vaikka en olekaan varma sopiiko se vartalolleni tai osaanko käyttää sellaista. Tämän kuosi on kuitenkin ihana, joten se saa mahdollisuuden!

Näiden lisäksi tahtoisin mekon tai olikohan se ennemmin tunika, jossa on musta rintaosa, vihreä vyö ja maatuskahuivimainen helma. Ja olihan siellä liikkeessä pari muutakin "täydellistä" kesämekkoa, mutta sinne ne jäivät, ja koskapa en muista niitä enää, täydellisyyskin taisi olla vain harhaa.

Aina kun täydennän vaatekaappiani jollain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut tai ei ole ollut pitkään aikaan, kuten nämä mekot, huomaan, miten sieltä puuttuu uusien hankintojen kanssa käytettäviä vaatekappaleita. Veikkaanpa, että kun mekot valtaavat hyllyt, kenkähyllyjen sisältö ei sovellu enää alkuunsa, ja viimeistään loppukesästä aletaan kaivata kaikenlaisia helppoja neuleita tai jakkuja.



Ajattelin, että ehkä tämä on sittenkin sellainen blogi, jossa nähdään päivänasuja. Jos minulla vain olisi vielä taitava hovikuvaaja, tai edes hylly sopivalla korkeudella... Ja toisaalta kamerani on huonointa turistikameralaatua. Eli jotain voi olla tulossa, mutta vain erikoistapauksissa. Tähän olisin voinut liittää viime kesän lempparimekot, mutta kameralla ei saa tarkkaa kuvaa mistään. No, onpahan jotain odotettavaa!

Bloggari ukkosmyrskyssä

Olen tuntenut itseni viime aikoina huonoksi bloggariksi. En saa postauksia ulos ihan sitä tahtia kuin olin suunnitellut, enkä saa aiheita ja luonnoksia vietyä loppuun. Kai jonkinlainen ensihuuma meni jo ohi, ja toisekseen en ole löytänyt blogille sitä suuntaa, minkä olisin toivonut. Tai toteutus pikemminkin ontuu. Harrastus ei kuitenkaan ole alkanut kyllästyttää, päinvastoin, blogit vievät ajastani yhä enemmän ja enemmän. (Mikä ei välttämättä ole kovin hyvä.) En osaakaan dokumentoida elämääni ihan niin kuin olin ajatellut, mutta eiköhän tässä jonkinlainen keskitie löydy, kun annan tälle aikaa. Ehkä minun tarvitsee vain lakata murehtimasta, ja tehdä tätä ihan vain musta tuntuu - periaatteella, lokeroimatta itseäni liikaa.




Täällä on päällä hurjan kuuloinen ukkonen, jyrinät kestävät useita sekunteja ja ravisuttavat ikkunankarmeja. En ole ikinä pelännyt ukkosta tosissani, vaan lähinnä kunnioittanut sitä. Ukkosen tullessa vedetään sähkölaitteet seinästä ja kuunnellaan sen pauhua sisällä hämärässä hiljaisuudessa. Se on kunnioituksen osoitus, tosin jonkinlainen pakko myös. En taida uskoa jumalaan, mutta luontoon uskon, ja ukkonen on yksi luonnon hienoimpia asioita.
kuva

19.5.2009

Boom Boom Bow

Jos olisin lähdössä tanssimaan nyt, kuuntelisin tätä. Fergie on ihana. Fergien mies on vielä ihampi.

18.5.2009

Prinsessaelämä ja kiltin tytön syndrooma

kuva
"Sinähän vaan elät jotain prinsessaelämää siellä."

Minulla on asiat oikeasti tosi hyvin. Minulla on ystäviä, perhe ja sukulaisia jotka välittävät minusta, ihan hyvä työpaikka, kaunis koti ja niin edelleen. No, opinnot on vähän kesken vaikka ennakoitu valmistumispäivä tuli ja meni, eikä rahankäyttötaidot ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä. Mitään tauteja ei pitäisi olla, ei minulla eikä läheisillä, velkaa ei ole, ei poikaystävää mutta eipä kyllä ihmissuhdesotkujakaan. Kuulostaa varmaan hyvältä?

No, ihmisen elämähän ei koskaan saa olla liian helppoa tai onnellista, siitä tämä luterilainen kasvatus ja yhteiskunta pitävät huolen. Jos mitään ulkoisia vaikeuksia ei ole, ihmisen on niitä kehitettävä itse itselleen. Syyllisyys on taakka, jota ei varmasti yksikään ihminen pääse pakoon.

Syyllisyys tulee pesemättömistä ikkunoista. Syyllisyys tulee television ääressä käytetystä illasta. Syyllisyys tulee liian monesta tunnista blogien maailmassa päivässä. Se tulee tekemättömistä koulutehtävistä, vain juuri ja juuri aloitetusta opinnäytetyöstä. Tiskaamattomista astioista. Pesemättömistä lattioista. Käymättömistä lenkeistä ja käyttämättömistä salilipuista. Syödyistä suklaapatukoista. Sisällä vietetyistä päivistä, vaikka ulkona on kaunis ilma. Tuhlatuista euroista, joilla on ostettu taas jotain kaunista mutta ei välttämättä ihan kaikista tarpeellisinta, joilla on saatu itselle hyvä mieli, ja jotka olisi voinut käyttää järkevämminkin. Siitä ettei taaskaan ole ketään, joka esitellä sukulaisille kesän juhlissa. Niistä päivistä, joina ei voi olla kaukana asuvan pikkuveljen luona, jolle on tärkein ihminen maailmassa heti äidin jälkeen. Syyllisyys tulee siitä, ettei voi olla tyytyväinen vaikka ei ole näkyvää syytä olla tyytymätön, siitä että on kiittämätön, siitä että haluaa aina vielä parempaa. Äidin sanoista: "sinähän vaan elät jotain prinsessaelämää siellä".

Prinsessaelämää on se, etten käy töissä kuin muutamana päivänä viikosta ja loppuaikaa en käytä nenä kirjassa opiskellen raivokkaasti valmistuakseni. Päiviäni eivät täytä työt, jotka ovat minun velvollisuuksiani, vaan voin valita, milloin puuhailen mitäkin ja tehdä esimerkiksi kotitöistäni mukavia. Silti olen paha ja syyllinen ihminen, kun en täytä elämääni velvollisuuksilla, hyödyllisellä tekemisellä. Velvollisuuksien täyttämä elämä on surkeaa ja katkeroittaa ihmisen nopeasti. Maailma on täynnä marttyyreja, poikia, tyttäriä, isiä ja varsinkin äitejä, jotka ovat omistaneet elämänsä toisten parhaan edistämiseen ja jotka ehkä lopulta tajuavat, ettei heitä kukaan aio työstä kiittää. Ja mitä siitä seuraa: onnettomia ihmiskohtaloita.

Tässä yhteiskunnassa ihmisen täytyisi koko ajan tehdä aktiivisesti jotakin, mistä on jokin hyödyllinen lopputulos. Jos ei muuta niin silittää vaikka lakanoita. (Mitä en käytännössä koskaan tee, onko mitään turhempaa. Nehän rypistyvät muutenkin heti.) Call me lazy, mutta en ole koskaan osannut olla aktiivinen suunnilleen yhtään missään. Tottakai minulla on harrastuksia, on aina ollut, olen peruskouluni ja lukioni käynyt ja niin edelleen, mutta en täytä päiviäni aktiivisella yleishyödyllisellä tekemisellä, sillä sellainen ei ole minulle luontaista. Olen aina saanut lähestulkoon kaiken haluamani, eikä minun yleensä ole tarvinnut niiden asioiden eteen ponnistella juuri millään lailla. Hyvät arvosanat ja opiskelupaikat ovat vain tipahdelleet elämääni. Kaikki ihmissuhteeni eivät ole sujuneet niin kuin olisin toivonut, mutta ilmeisesti sillä saralla vaaditaankin vähän enemmän ponnistuksia. Elämäni ei silti ole mitään prinsessaelämää. Välillä on todella paha olla. Onko tasainen ja tunnoton, velvollisuuksien täyttämä, päämäärätön ja intohimoton elämä tavoittelemisen arvoinen, sekö on prinsessaelämää?

Ihmisten välillä oleva ero on se, kuinka kukakin käsittelee syyllisyydentunnettaan ja kuinka suureksi antaa sen kasvaa, miten sen kestää. Syyllisyydentunnoissani kiellän itseltäni suosikkiharrastukseni lukemisen syyllä, että jos koulukirjat ei maistu, ei lueta muutakaan. Ulos ei ole asiaa ennen kuin on kirjoittanut edes vähän koulutehtäviä valmiiksi. Ja niin edelleen. Tällä tavalla en kuitenkaan ainakaan helpota syyllisyydentunteitani, vaan ne vain kasaantuvat ja kasaantuvat. Ilo häviää elämästä, kun kaikki kiva kielletään, mutta mitään ei saa aikaiseksi poistaakseen kiellon. Ahdistus ja masennus hautuvat ja oravanpyörä on vauhdissa.

Syyllisyyden tunnetta ei kai voi paeta kuin yhdellä tavalla. Tekemällä kaiken, mitä se poistuakseen vaatii, vaikka sitten ei jäisi aikaa tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.

15.5.2009

Asumisongelmia

Keskiviikkona tupahti postiluukusta varsin epämiellyttävä tiedote. Vuokrankorotusilmoitus. Heinäkuusta alkaen maksan kaksiostani 492,20e/kk ja kun muistaa, että olen edelleen opiskelija ja käyn osa-aikatöissä ja maksan koko vuokrani ihan itse, summa on aika hurja. Varsinkin kun en asu lähelläkään kehä kolmosen sisäpuolta.



Muutin tähän vuosi sitten, ja silloin vuokra oli tasolla, josta uskoin selviäväni. Muuttoinnossani en ottanut huomioon, että vuokraa korotetaan puolen vuoden välein ja vuokrankorotukset ovat parinkymmenen euron luokkaa joka kerta. Ja silloin tämä oli edullisin tarjolla olevista vaihtoehdoista. Kun neljä vuotta sitten muutin naapurirappuun yksiöön, neliövuokra oli noin 9e. Nyt se on yli 11e. Vuokranantaja on pysynyt samana ja asunnon kunto täsmälleen yhtä hyvä, tässä kaksiossa pinnat ovat ehkä huonommassa kunnossa.



Järkevin ratkaisu tietenkin olisi, että muuttaisin halvempaan. (=pienempään.) Ajatus siitä, että asuisin yksiössä saa kuitenkin ahdistusasteikon näyttämään punaista ja jos täytyisi vielä muuttaa pois tältä alueelta, paniikki on valmis. Tässä on kauppa ja muut palvelut näppärästi vieressä, kävelymatka kaupunkiin, lenkkimaastot (ja siis oikeasti metsää, love it) vieressä, uimarannalle 200m, ja mikä parasta, sukulaiset (ja pian paras ystävänikin) asuvat 300m säteellä nykyisestä asunnosta ja mitähän vielä...



Vuokraovi.com, opiskelijoiden vuokravälitys ja pari muuta nettisivua ovat tuottaneet pettymyksen, toistaiseksi. Niissä ei ole edes asuntojen kuvia, minkä viesti minulle on, että jos asut vuokralla, sama kai se millaisessa murjussa majailet. Minulle ei todellakaan ole. Siksi kai äiti ehdottikin erään kiroilun ja itkuisen (minun puoleltani siis) puhelun aikana, että jos äiti ja iskä takaisivat minulle asuntolainan. Mutta millainen pankki antaa asuntolainaa tällaiselle ihmiselle? Luottotiedot on kunnossa eikä opintolainaa ole, mutta eipä ole kyllä tulojakaan. Sopivia myytävänä olevia asuntoja olen katsellut jo jonkin aikaa, omistusasunto on nimittäin koiran jälkeen seuraava suuri haaveeni. Haluan olla perillä markkinoista kun se päivä todellakin joskus koittaa. Ja vaikka saisinkin jostain asuntolainan, saisin varmastikin heittää hyvästit haaveelle opiskelujen jatkamisesta. Asuntolainan maksua opintotuesta? sounds goood.



Tämä ikuinen rahapula alkaa ottaa kunnolla päähän. Mitään ongelmaa ei olisi, jos voisin käydä normaalisti töissä, mutta työpaikallani on tehty tuntien suhteen muutamia hieman laittomilta vaikuttavia järjestelyjä, (paha mennä sanomaan kun työsopimukset eivät ole julkisia) ja toistaiseksi teen hyvin vähän töitä. Eihän sen näin kesällä pitäisi haitata, mutta tunnetusti, kun vapaa-aikaa on enemmän, rahaakin kuluisi enemmän. Säästäminen koiraa (tai mitä tahansa muutakin) varten on nyt tuskaisen hitaasti etenevä projekti. Ja tunnetusti en ole mikään säästäväinen tyyppi, rahaa kuluu ruokaan, vaatteisiin, ravintoloihin... Tosin vaatteista tai ainakin ravintoloista on nyt karsittu isolla kädellä.



Onneksi elämässä on myös maksuttomia ilon aiheita. Ystäviä voin tavata lenkkipolulla, aurinko paistaa useimpina päivinä, eikä auringonpalvonta ole toistaiseksi maksullista. Ihmisille hymyileminen ei maksa mitään ja yleensä hymyn saa takaisin. (Yritän epätoivoisesti piristää itseäni.)

Kuvissa nykyisen asunnon parhaita juttuja.

13.5.2009

Täydellinen tiistai ja muitakin hyviä päiviä

Kylläpäs on nykyään vaivalloista saada blogia päivitettyä... Tai ei niinkään vaivalloista, mutta sopivaa hetkeä ei tunnu löytyvän hakemallakaan.

Alkuviikko kului siis ihanan ystävän seurassa ja eilen aamulla saattelin hänet junalle. Koko loppupäivä menikin sitten television parissa ja aikakauslehtiä selaten. Joka päivä ei vain jaksa... Mulla vain noita laiskamatopäiviä on vähän turhan monta viikossa!

Maanantai meni siinä kuulumisia kerratessa, juttu ei näiltä tytöiltä lopu! Tehtiin hyvää ruokaa ja lettuja, eli siinä se ilta sitten kuluikin...


kuva

Tiistaina herättiin ajoissa ja lähdettiin kaupungille. Oli ihana kiireetön aamu, ehti rauhassa meikkailla ja kammata tukan, yleensä aamuisin ei ole aikaa mihinkään, kamat niskaan ja ovesta ulos. Olen viime aikoina kärsinyt hupenevista rahavaroista (mites se silleen...) joten ostin vain pakolliset uudet ballerinat. Yleensä kävelen kesässä puhki sekä ballerinat että läpsyt. No, nämä ballerinat kävelin rikki päivässä. (??) Että näin hyvän sijoituksen tein tällä kertaa. Onneksi henkkamaukan lastenosastolta löytyi iiiihanat niittiballerinat, jotka pääsevät perjantaina palkan tultua korvaamaan aiempaa menetystä. Koska shoppailu ei kerrankin ollut varsinainen tarkoitus, lähdimme satamaan nautiskelemaan auringosta ja kesäisen raikkaista juomista! Kyllä kesä on täydellisimmillään terassilla aurinkoa palvoessa kylmän siiderilasillisen kera. Olo oli kuin kissalla auringossa. Kaiken kukkuraksi onnistuin hankkimaan kesän ensimmäiset rusketukset! Tai tässä tapauksessa siis paloin lievästi rinnasta, kuten minulle aina käy. Normaalisti välttelen aurinkoa, mutta näin keväällä se ei vielä porota liian kuumasti. Illaksi suuntasimme takaisin kaupunkiin, leffassa pyöri Sinkkuelämää .tekijöiden Jätä se! -elokuva. Leffa oli ihan hyvä, mutta hahmoja oli ehkä jotenkin liikaa ja... joku siinä ei nyt ollut ihan kohdallaan, täytyisi ehkä nähdä uudelleen. Ihan kelpo viihdettä kuitenkin. Ja olihan siinä ihan mukavasti silmäniloakin, vaikka ketään tosi hurmuria ei oltukaan juoneen ahdettu.

Jo keskiviikkona iltapäivällä oli ihan tyhjää ja olisi kaivannut juttuseuraa. Yleensä nautin yksin asumisesta, ja pidemmän päälle seura voisi käydä ahdistavaksi, mutta niin hyvän ystävän kanssa kuluisi helposti useampikin päivä!

Tänään täytyy palata taas työelämään koko viikonlopuksi. Minulle itse asiassa sopii aika hyvin, että töitä on vain 3-4 päivänä viikossa, tosin se ei sovi taloudelleni. Varsinkaan nyt kun ihanan kaksioni vuokra nousee yli 490 euron. Pakko alkaa etsiä halvempaa. Ei huvittaisi yhtään muuttaa, en halua pois tältä asuinalueelta, en nyt kun yksi vanhimmista ystävistäni on muuttamassa käytännössä naapuriin ja tässä on muutenkin niin hyvä olla! Ja yksiöön en kyllä enää lähde, edellisessäkin oli reilusti neliöitä ja silti vain seinät tuntuivat tulevan päälle... Inhottava tilanne, mutta kai tämä saadaan jollain ratkaistuksi. Seuraavien vuokrankorotuksien yhteydessä vuokra nimittäin nousee jo reippaasti yli 500:n, ja siihen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa. Voi kun olisi vakituinen työ (tai lähinnä vakituloinen) jotta voisin ostaa itselleni asunnon omaksi! Mutta katsotaan miten tilanne etenee...

11.5.2009

Hyvä maanantai.

Tälle maanantaille on asetettu kovat odotukset. Maanantait kun tuppaavat muuten olemaan vähän huonosti kulkevia päiviä. Tällä kertaa tietä on yritetty tasoittaa huolellisella etukäteissuunnittelulla!


kuva

Kaikista parasta juuri tässä maanantaissa on, että eräs aivan ihana tyttö, paras ystäväni jo yläastevuosilta, tulee käymään melkein kolmeksi päiväksi! Puhumme melkein aina siitä, miten ihanaa ja helppoa elämämme olisi, jos vain asuisimme samassa kaupungissa edelleen. Mutta niin se elämä vie, yrittää meitäkin laittaa eri suuntiin, siinä onnistumatta. Ystävät ovat tärkeintä, mitä ihmisellä voi olla. Heitä ei tarvitse olla monta, yksikin riittää, kunhan se on oikeaa ystävyyttä. Minulle on onnekseni siunaantunut neljä tosiystävää, useita tosikavereita ja paljon muitakin hyviä tuttavuuksia. Ystävät ovat olleet elämässäni mukana puolet siitä, tai enemmänkin, kaverit olen pääosin löytänyt vasta aikuisiällä. Joskus olen kokenut itseni todella yksinäiseksi, vaikka elämässäni on aina ollutkin paljon ihmisiä. Olenkin oppinut, että ystävyys ei ole ilmaista, vaan sitä täytyy hoitaa ja silti siihen tulee ylä- ja alamäkiä. Kuten kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. Mutta nyt eksyin hieman aiheesta...

Hius- ja vaatekriisin olen tänä maanantaina pyrkinyt välttämään valitsemalla kerrankin vaatteet valmiiksi. Ennen kuin menen ystävääni junalle vastaan, käyn työpaikalla ja koululla toimittamassa muutaman unohtuneen asian. Iltapäivällä teemme hyvää ruokaa ja jos on hyvä sää lenkkeilemme, se kun on paljon mukavampaa seurassa. Jos on huono sää, leffateatterissa pyörii Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin (juuri meille sopiva elokuva). Aina on kuitenkin mahdollista, että suunnitelmani eivät pidäkään, lumipallo lähtee liikkeelle ja päivästä tulee tavallinen sateinen ja pieleen mennyt maanantai. (Tosin se ei ole mahdollista, ei tällä kertaa!)

Tällä viikolla tapahtuu muutakin mukavaa, serkkutyttö palaa Suomeen Ranskasta vuoden mittaisesta pestistään, loppuviikosta tapaan koulututtuja piiitkästä aikaa ja perjantai on palkkapäivä! Vielä kun tuon sateella uhkailun lopettaisi!

10.5.2009

Äidille ja äideille


Kiitokset äitienpäivänä omalle äidilleni ja onnea muillekin äideille.

Päivän biisi

Kun kuulin tämän biisin alun ohimennen ensimmäisen kerran, luulin että Poets of the Fall on tehnyt jotain uutta musiikkia. Kun biisi pääsi käyntiin, tajusin että nyt on kyllä ihan jotain muuta. Tämä saa kyllä tanssijalan vipattamaan, pitkästä aikaa "tekno"renkutus, joka uppoaa minuun! Ihan näin äitienpäivän tunnelmaan tämä ei ehkä kaikista paras ole, mutta koska pe- ja la -yöt menevät aina töissä, sunnuntai on minun viikonloppuni! Harvemmin vain tulee nautittua viikonloppua suuren yleisön tavoin.

Videolla on muuten tosi kivoja kampauksia tanssijatyttösillä. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä kaikenlaisiin pantoihin, (tai olen aina ollut, vielä pari vuotta sitten niitä vain täytyi pitää salaa kotona) ja erityisesti otsalle tulevat kangaspannat tulevat keikkumaan minunkin kutreillani tänä kesänä usein.



Blogi on muuten kauhean näppärä tapa tallentaa itselleen musiikkia. Kun kuulee hyvän kappaleen vaikkapa radiosta, ei kun youtube auki vain ja kipaleen saa poimittua "päiväkirjaan" muistiin. Eikä sitä tarvitse enää uudelleen etsiä. Eihän näistä postauksista kenellekään muulle hyötyä taida olla, mutta ei kaiken aina tarvitse olla niin hyödyllistä, eikä taida olla monista muistakaan jutuistani...

9.5.2009

Jännitystä elämään.

Mademoiselle Pigallella (aka Irenellä) on blogissaan käynnissä arvonta.

En olekaan aiemmin osallistunut blogiarvontoihin, saa nähdä käykö lykky.

Yhden arvonnan muistan aina. Osallistuin jossain torilla noin 10 -vuotiaana arvontaan, jossa ostettiin kerralla kolme lippua. Kirjoitin ensimmäiseen oman nimeni ja kahteen muuhun siskojeni nimet. Voitin vanhimpana ensimmäisen palkinnon, toiseksi tullut siskoni toisen palkinnon, ja kolmas sisko kolmannen. Neljäntenä palkintona ollut kirja minulla jo oli, joten sitä ei olisi tarvittukaan! Se oli kyllä legendaarista. Ja siis arvonnassa oli kyllä paljon muitakin osallistujia! Voikohan tuollaista onnea käydä kuin kerran elämässä, tai Hannu Hanhelle? Palkintoni oli käsin maalattu silkkihuivi, joka minulla on kyllä vieläkin jossain säilössä. Toinen palkinto oli Rudolf Koivun kuvittama lastenkirja, kolmas jokin pehmolelu. Arvonnan suorittaneet onnettaret eivät olleet uskoa tulosta todeksi, mutta tottahan se vain oli, ilman mitään manipulointeja.

Kaikki siis onnea koettamaan.

Jos elämä ois helppoo...

...sade lakkaisi aina kun tarvitsee lähteä
...ihanat kengät istuisivat jalkaan aina
...shoppailessa ei tulisi kuuma
...suklaa ei painuisi suoraan reisiin ja karkki olisi terveellistä
...kaikki parhaat ystävät asuisivat samassa kaupungissa
...ei tarvitsisi olla ilman poikaystävää, vaan miehet kiinnostuisivat ihan huomaamatta
...rotukoiranpennut eivät olisi niin kalliita
...sinkkukin saisi seksiä silloin kun haluttaa
...työtä voisi tehdä sen verran kuin jaksaa/kehtaa mutta palkka olisi hyvä
...eksät eivät pomppaisi mieleen vaikka on juuri luullut siirtyneensä elämässä lopullisesti eteenpäin
...osaisi valmistaa terveellisiä aamupaloja ja ihania, herkullisia pitkiä illallisia sekä olisi vielä aikaa nauttia niistä
...radiossa soitettaisiin vain hyvää musiikkia
...kaikkiin tärkeisiin paikkoihin olisi kävelymatka/autot olisivat ilmaisia eivätkä saastuttaisi
...hiukset olisivat aina hyvin
...olisi aina kesä ja aikaa nauttia siitä

8.5.2009

Project Runway on täällä taas!

kuva

Yksi lempiohjelmistani, Muodin huipulle, jatkui taas! Jipii. Ja mitä ihania pukuja jo ensimmäisessä jaksossa... Varsinkin mekko, joka Heidillä oli tapaamisessa katolla jäi mieleen. Ihana. (Se on ylläolevassa kuvassa, mutta kuva on HUONO, mekko oli mielestäni punainen, siinä oli vyö ja liehuva helma. Eihän niitä uusien suunnittelijoiden hengentuotteita tarvitse muistella... :D) Vakavasti puhuen, olisi ihanaa osata suunnitella ja valmistaa itse omat vaatteensa. Jos tätä ohjelmaa ei olisi, en ehkä olisi ikinä keksinyt alkaa haluta omaa ompelukonetta, eikä minulla todellakaan olisi näin paljon ideoita vaatteideni muuntelemiseksi tai uusille vaatteille. Tai ideat saattaisivat olla olemassa, mutta ei ajatusta siitä, että nehän voisi toteuttaakin. Harmi vain että aikaa uusille harrastuksille ei tässä vaiheessa juuri ole... Olen kuitenkin tehnyt joskus vuosia sitten itselleni ainakin housuja ja paitoja, ei kai se nyt niin vaikeaa ollut? Hitaasti hyvä tulee ilmeisesti tässäkin asiassa. :D

Suosikkini edelliseltä kaudelta persoonan ja tyylin takia:

kuva
Chris March. Voiko tuota naurua unohtaa?

kuva
Ihana Sweet P. Mikä tyylilyyli!

Suomenkielinen versio vähän pelottaa, toivottavasti koko formaatti ei mene pilalle! Voi jos vain olisin niin lahjakas että olisin voinut ilmoittautua kyseiseen ohjelmaan. Suomalaisversion juontaja Minna Ceung on muuten tyyppi, josta en tiedä pidänkö vai en. Inno -ohjelmassa hän oli melko ärsyttävä, mutta se saattoi johtua myös Markon vaikutuksesta. (Ärsyttävä mies, loistava sisustussuunnittelija.) Muissa yhteyksissä hän on vaikuttanut oikein mukavalta. Jännityksellä siis odotan kyseistä ohjelmaa...

Loppuun vielä lainaus eräältä loistavalta koomikolta:

BLOOOGS AND KISSEES!! ;)

7.5.2009

Tuhlaajatyttären paluu vol. sata

Hui kun päivät vaan vilistää näin keväisin! Sillä tämä päivittelykin on jäänyt, ja töissäkin olen siis käynyt, mikä haittaa vapaa-aikaa ihan liikaa! Shoppailemaankin olen ehtinyt, vaikka viimeiset pennoset ja senttisethän sinne meni... Mutta juhlakengät oli ihan pakkohankinta ja aika monta muutakin ihanaa juttua sieltä kaupoista löytyi. Jos johonkin rakastuu, täytyy toimia, vaikka kaurapuurolla nyt mennäänkin sitten palkkapäivään asti. ...Ja ehkä sitä seuraavaankin... Koko kevät on ollut sellaista tuhlailua, että nyt se kostautuu.

Mutta tällaisia ovat viime aikojen parhaat löydöt:



Nämä ei nyt varsinaisesti ole ne gladiaattorit mitä lähdin etsimään... Mutta vähintään yhtä kivat! Olin hieman epäileväinen aluksi, ja vain varasin nämä kun jatkoin kenkäkauppakierrosta, mutta pian alkoi tuntua että parempia ei löydy! Ainakaan siitä hintaluokasta mitä olen valmis maksamaan... Kuulostelin ostamisen jälkeen varovasti, iskisikö katumus, mutta ei, rakkautta tämä on! Toivottavasti tulee käytettyäkin..



Kuvassa näkyy myös aiemmin mainitsemani ketjuröykkiön korvike. Onhan se yksin aika kaukana esikuvasta, mutta aika kiva silti. Tuo nahkainen niittiranneke on niin löytö, olen etsinyt tuommoiosta jo jonkin aikaa. Se pääsee vakituiseksi työasusteeksi. Oon sitten varmaan tosi uskottava.



Näitä ryntäsin hakemaan saman tien kun tiesin niiden ilmestyneen! En keräile postimerkkejä, vaikka sen joskus pienenä aloitin serkun innoittamana, (se innostus ei kovin kauan jatkunut) mutta tämän arkin lisäksi on tullut hankittua esimerkiksi viime vuonna koira-aiheinen arkki. En kyllä oikeastaan tiedä mitä tällä tekisin, posteihin en ainakaan raaski laittaa, mutta on jotenkin niin kaunis ettei voinut vastustaa! Samalla postissa asioidessa laitoin äidille äitienpäiväkortin ja -lahjan. Kesäkukansiemeniä. Ne oli tulleet perille jo tänään ja kovasti hän tykkäsi! Voi kun olisi itselläkin pieni maatilkku minne voisi istuttaa kukkia ja porkkanoita ja sen sellaisia... Mutta mun kasvinhoitotaidoilla ei siitäkään tulis mitään.

Näiden jo mainittujen lisäksi löytyi arvatenkin muutakin... Lindexiltä ihana musta niittisomisteinen mekko sekä kapea niittivyö. Miten niin oon hullaantunut niitteihin?! Työpaikan viereisestä kenkäkaupasta löysin yli puoleen hintaan itselleni työkengät. Voi sitä riemua, olen etsinyt edullisia mutta hyviä työkenkiä jo vaikka kuinka kauan. Edelliset 2006 ostetut sandaalit alkaa olla jo aika lailla puhki... Nykyiset on siis punaiset Crocksin Mary Janet. Ja minä kun olin vannonut etten ikinä osta Crockseja. Mutta ne on kuulemma oikeesti hyvät!



Tänään on ollut ohjelmassa totaalinen kaappien siivous ja tyhjennys. Lähtöpassit sai jätesäkillinen vaatteita ja vino pino lehtiä. Täytyy vielä jonkin aikaa kerätä tuota turhaa roinaa, nyt ollaan nimittäin siinä rajoilla, saisiko omansa pois jos veisi nuo kirpputorille. Täytyisi ehkä kaikki mennä että saisi. Ja olishan se kiva voitollekin jäädä. Eli kellarikomeroon nekin odottamaan. Mun kellarikomeron muuten tunnistaa siitä, että kellään muulla ei oo siellä niin paljon tavaraa. Mulla on häkkivarastoon sullottuna jopa mun edellinen sohva! Harmikseni en ehtinyt tänään lenkille, mutta keittiöpuuhiin kylläkin. Nams nams suklaakakku valmistui juuri ja viimeinen sämpyläpelti on uunissa!

Tällasta tänne!

ps. Piitu on haettu tänään kotiin!

6.5.2009

Liian pitkä postaustauko.

Päivitän tän ihan varmasti huomenna! Nolottaa näin pitkä tauko...



kuva