Trikoopipo

Tänä aamuna lenkillä olisi tarvinnut jo ohuen pipon. Kotiin tultuani ratsasin pipovaraston, mutta yhtään sopivaa ohutta trikoopipoa sieltä ei löytynyt, kaikki olivat villaisia tai muuten epämukavia. Täytyy siis alkaa metsästää kunnollista alkusyksyn pipoa, mikä ei tule olemaan helppoa! Mun pääni mallille ei oikein pipot sovi, plus kummasti kaikki ovat aina liian pieniä....

Näistä kuvista vähän inspiraatiota, ovat muuten Anistonin uudesta Love Happens -leffasta.

kuva


kuva

Alempi taitaa olla villapipo, mutta väri ja malli on muuten muy bueno! (En ole sitten koskaan opiskellut sanaakaan espanjaa :D)

Jonkinlainen soittolista

Näitä täällä kuunnellaan:







En kuulu kohderyhmään mutta Haloo Helsinki on useimmiten tosi hyvä.









Olin muuten odottanut paljon Leighton Meesterin laulu-uralta. Mutta eipä tainnut olla niissä biiseissä paljon hurraamista. Suutari pysyköön lestissään...

Tällasta tänään.

Uusvanha lempparikoruni: norsu vanhasta HM:n korusta, ketju Spirit Storen hupina ostetusta korusta. Ketjua olen käyttänyt ihan ilman riipustakin, mutta tuo norsu tuntui nyt sopivan siihen tosi hyvin. Tykkään norsuista ihan valtavan paljon, itken aina kuin vesiputous kun näen orpoja norsuvauvoja luontodokumenteissa. Livenä en ole yhtään ikinä taputellut, tai nähnytkään sen puoleen. Siinä on yksi asia joka on things to do before you die-listalla.



Koru roikkui tällaisen asun osana:



Kengät on nilkkuribootsit, näkyy vähän huonosti kun tuo peili on tosiaan pimeimmässä nurkassa. Eikä kamerakaan oo kovin hyvä. Mutta pääasia on, että olen lopultakin nyt julkaissut täällä päivän asu -kuvan! Toivottavasti saan niitä tänne (parempilaatuisina) tulevaisuudessa enemmänkin.

Viime päivinä olen letitellyt tukkaani sormet väkkyrällä. Tykkään ihan hirveästi leteistä, mun puolesta mulla vois aina olla joku lettikampaus! Kaikista hurjimpia visioita en ole edes pystynyt toteuttamaan, täytyisi pyytää joku muu letittämään, mutta aika harvalla on se taito taskussa. Minusta aika yllättävää, pitkätukkaisia on kuitenkin suomalaisnaisista varmaan aika iso osa, ja eiköhän kaikilla ole ollut ainakin lapsena pitkät hiukset! Tosin lapsena ei kyllä tullut omaa tukkaa väkerrettyä juurikaan, kyytiä saivat mm. pehmolelujen takapuolikarvat kynsisaksilla :D





Kuvat ei tee oikeutta, kun kokonaisuus ei näy, mutta pointti on se, että hiuksille ei aina tarvitse tehdä paljonkaan, ja niihin saa jo paljon enemmän ilmettä ja kampauksellisuutta. Jotenkin hiukset on sellaista aluetta, jonka hallitsen. Sormet syyhyäisi päästä rakentamaan jollekulle oikein hienoa kampausta pitkästä aikaa!

Ylläolevalla asulla kelpasi kierrellä kirpputoria ja Eurokangasta ja "kahvitella" kaverin kanssa. Kirpparilta mukaan tarttui musta leveähelmainen hame, jollaista olen etsinyt jo vaikka kuinka kauan. Täytyy ottaa käyttöön heti kun saan pestyä, ja laittaa sitten tänne kuvamateriaalia. Veikkaan että se on syksyn paras alaosa. Kirpparilta nappasin myös koristeellisen, puisen kynttilänjalan tai kukkatelineen, joka on noin reilu puolisen metriä korkea. Ajattelin maalata sen mustaksi, tai kullalla, saa nyt nähdä. Jos siitä tulee käsityöprojekti, laitan senkin varmaan muistiin tänne. Lisäksi löysin kaksi aivan ihanaa pöytäliinaa ja pienen palan suloista punaista kukkakangasta, josta ehkä lopultakin saan tehtyä tuon projektilistalla jo ikuisuuden roikkuneen neulepuikkopussin. Eurokankaasta hain harmaata kolitsikangasta ja resoria, ajattelin herätellä ompelutaitojani yksinkertaisella olohameella. Kaavat ja malli ihan omasta päästä, saa nähdä mikä on sitten lopputulos... Ompeluksia tekisi mieli tehdä enemmänkin, mutta tällä hetkellä opinnäytetyö on paljon tärkeämpi, joten liiallista harrastustoimintaa täytyy lykätä joulun yli.

Kahvitella on ylempänä lainausmerkeissä, sillä ei me mentykään kahville. Sain vihjeeksi että nämä ei ole mitkään ihan tavalliset kahvit, mutta kyseessä ei ole työhaastattelu eikä sokkotreffit. Tämä ystävä ei yleensä järjestä mitään yllätyksiä, joten olin todella ihmeissäni. Ystäväni on lähtenyt mukaan johonkin verkostoon, johon kuulumalla ja terveyskapseleita käyttämällä/kauppaamalla ja verkostoa laajentamalla voi tienata jopa 2100 euroa viikossa. Kuulostaa epäilyttävältä, enkä todellakaan uskalla lähteä tuollaiseen, sillä tietenkin täytyisi itse antaa ensin mielestäni aika iso rahasumma, 1200 euroa, yhteisölle/yritykselle, jotta pääsisi tienaamaan. Melko epämääräisen kuuloista hommaa, vaikka kaikki vaikutti todella rehelliseltä ja asiat selitettiin perin pohjin. Hyvä oli kyllä puhumaan tyyppi joka hommaa minulle esitteli... Olen todella epäileväinen kaikkien yhteisöjuttujen suhteen, varsinkin tuollaisten, missä pitäisi vielä levittää sitä yhteisönsä ilosanomaa. Tulee mieleen uskonnot, jotka ei yleensä ole ihmiselle kovinkaan hyväksi. Rahan ansaitseminen vaikutti kyllä liian helpolta, joten jokin pistää epäilemään että missä se kikka tässä on. Ei kukaan jaa rahaa ihmisille saamatta vastinetta. Kyseisenlaisia firmoja toimii Suomessa kuulemma useampiakin, joista useimmat ilmeisesti huijausta. Ajattelin nyt seurata vierestä ystävän tilannetta, mutta toistaiseksi en todellakaan osaa lähteä mukaan liian helpolta kuulostavaan tienausmahdollisuuteen... Ihme juttuja.

EDIT

Ainiin, norpan sekoituksessa käynnissä arvonta!

Haaveilua punaisesta matosta

Koska itsellä tulee tuskin koskaan tilaisuutta käyttää näin upeita pukuja, täytyy tyytyä katselemaan niitä muiden yllä. (Ja haaveilla vähän samalla...) Emmyjen parhaat siis.

Rakastan Blake Livelyn kampausta! Suosikkini pään ympäri kiertävä ranskanletti taisi saada pahan kilpailijan... Ja se hiustenpidennys on myös saatava kiinni asti NYT. :D



Heidi Klum on aina kaunis ja tyylikäs. Ehkä sen tekee asenne, hän hymyilee aina aurinkoisesti ja huokuu hyvää oloa ja onnellisuutta. Ja mikä valtava maha!



Hayden Panettiere on muuten vaan ihana, vaikka mekko onkin vähän väärän värinen varsinkin noin nuorelle. Mallikaan ei oikein vakuuta.



Drew Barrymorella oli kaunis mekko, kelpaisi minullekin... Ihana väri ja niin yksinkertaisen kaunis.



Entäpäs sitten Leighton Meesterin puku! Rakkautta ensi silmäyksellä. Kreikkalaiset linjat kelpaavat minulle aina.



Lindsay Price on suosikkini Lipstick Junglessa (tai se vaihtelee kyllä) ja taitaa kilpailla suosikin tittelistä tässäkin pukuasiassa. Väri on aivan nappivalinta! Vähän kyllä häiritsee tuo rintakoru, tulee mieleen kunniamerkit joita meillä nähdään itsenäisyyspäivän vastaanotolla...



Pahin moka oli mielestäni sattunut Sandra Oh:lle. Mitä ihmettä, PINKIT kengät?! Vyöksi oli lähtiessä vedetty verhosta naru. Mekko oli kyllä muuten mielettömän upea. (Ihan varmasti, ihan varmasti näin jossain kuvan jossa kengät vilahtivat, mutta en löydä sitä enää. No, mielikuvitus peliin!)



Missähän pääsisi itse pukeutumaan noin upeasti, meikkien ja kampausten kera? Oma vanhojentanssipäivänikin kun oli kaukana prinsessapäivästä... Linnan juhlakutsua odotellessa!

Kaikki ylläolevat kuvat justjared.com

EDIT

Hups, paras meinasi unohtua! Ginnifer Goodwin: breathtaking!

kuva mtv3.fi

Naisten takki syksyksi ja talveksi

Ihastuin tähän kellohelmaiseen villakangastakkiin hennesin sivuilla ihan täysin, ja vaikka hinta tuntui aika kovalta suhteessa siihen, etten ole aikonut hankkia uutta takkia, tilaukseenhan tämä päätyi.

Sitten menin Gina Tricotiin ja sieltä löytyi tämä.







Se oli parikymppiä halvempi ja onhan siinä aika paljon enemmän luonnetta kuin Hennesin vastaavassa, varsinkin nappien ansiosta. Mutta onko klassisempi HM:n takki varmempi valinta. Päädyin kuitenkin ostamaan tämän. Sitä paitsi en voinut jäädä odottelemaan pakettia vertailua varten, tämä oli viimeinen kokoani!

Toivottavasti tein oikean valinnan.

Syksyn ostoksia ja tyylipohdintaa.

Minulla on ollut tänä syksynä jonkin asteinen tyylikriisi. Taas. Olen alkanut toistaa samaa virhettä kuin kotini sisustuksenkin suhteen: en osta niitä asioita, joista todella pidän ja jotka on ihania, vaan niitä, joiden ajattelen sopivan johonkin tiettyyn tyyliin. Onneksi Suurilta Virheostoksilta olen kuitenkin välttynyt, kun kaupoissa ei ole tuntunut viime aikoina olevan mitään sopivaa.

Minun tyylini on se, että käytän sellaista mistä pidän. Siksi olenkin aikamoinen sekametelisoppa, kun kaikki kiinnostaa ja erilaiset tyylit kiehtovat. Takaraivossa kuitenkin tykyttää "sääntö": etsi tyylisi ja pidä se, sotku ei ole tyyli. Mutta entä jos minun tyylini on sotku? Sekalainen yhdistelmä rokkaria, hippiä, barbieta ja bisnesnaista. Työminä on selkeästi rokkari, vapaa-ajalla tykkään käyttää vähän kaikenlaista vaatetta. Mietin kuitenkin liikaa sitä, mitä muut ajattelevat, koska vaatteet ovat kuitenkin niin suuri itseilmaisun väline.

Kotini kaksi huonetta ovat kuin eri maailmoista, olohuoneessa olen tavoitellut selkeää ja skandinaavista tyyliä, suoria linjoja jne. Välillä minulla oli tanskalaiskotien innoittamana pitsikappa. Nyt se on taas välitilassa, yritän ajaa huonetta folkloremmaksi, syyllistymättä kuitenkaan tyylin orjalliseen seurailuun. Makuuhuone on suosikkini, sinne olen saanut rakastamiani värejä; punaista, violettia ja oranssia. Työtilaosa tosin ei sovi oikein huoneeseen, mutta siinä ratkaisikin hinta, ja enköhän saa senkin ennemmin tai myöhemmin naamioitua... Tyyliltään makuuhuone yrittää olla itämainen, tumma ja marokkolainen, mutta en tiedä olenko siinä kovinkaan hyvin onnistunut... Kaikki olisi paljon helpompaa jos vain saisin maalata seinät!

Vaikka kaupoista ei ole tarttunut mukaan ihan sitä mitä viimeisen kuukauden aikana sieltä olisi kuvitellut löytävänsä, jotainhan nyt aina...

Sitä mieleisempää tyyliä on lähdetty olohuoneeseen hakemaan sohvatyynyillä...


Paljetteja ja niittejä! En tiedä tuleeko koskaan tuota paljettihiuspantaa käytettyä julkisesti, mutta se jäi vaivaamaan minua ja pakkohan se oli pois hakea minua huutelemasta.



Osta kaksi, maksa yksi. Musta laukku oli juuri sellainen, mitä olen etsinyt, hapsulaukku nousikin mustana hevosena tämän hetken suosikiksi!



Shoppailtiin hieman Prismassa... Mukaan tarttui kaikenlaista muutakin! Mutta ei se mitään, juuri tällaisia kynttilälyhtyjä olen ollut vailla! Vielä jäi hakuseen ikkunaan ripustettavat kynttiläkupit...



Kaikkia uusia juttuja minun ei ole tarvinnut ostaa itse, sillä olen saanut aivan ihania syntymäpäivälahjoja:


(Annan ihan itse tekemiä, ihanat!)


Pentikillä olen näitä kulhoja/maljoja aina ihastellut. Söpö ruusuinen sai uuden kodin luotani.


Jollain ihanalla ystävällä on ollut korvat auki! <3 Nyt vain hyviä ohjeita keräilemään.

Sitten jotakin upeaa:








Ihana papuketju on kallein aarteeni, oikeastikin arvokkain koru jonka omistan. Tällä lellipennulla on ihana äiti!

Jotakin todella kaivattua on myös jäänyt saamatta: missään ei tunnu olevan jäljellä yhtään Muumi Seikkailu kaadinta! Tämä aiheuttaa välillä oikein kiukkua, voi MIKSI en ostanut sitä heti kun sen näin, vaan päätin etsiä edullisemmin!

Hauvavauva

kuva

Minun suurin unelmani on viimeiset viisi vuotta ollut oma koira. Oikeastaan olen toivonut omaa koiraa jo kymmenisen vuotta, siitä asti kun ensimmäinen "oma" suomenpystykorvani kuoli. Kotona meillä on aina ollut isän metsästyskoiria, mutta eipä niistä yleensä ole ollut sellaiseen yhdessäoloon kuin toivoisin. Ja onhan ne aina olleet isän koiria. Sain jossain vaiheessa kissan, mutta eipä se ole sama asia.

kuva

Vuosien aikana haaveilin milloin mistäkin rodusta, päällimmäisenä pyörivät collie, länsigöötanmaanpystykorva ja suomenlapinkoira. Göötti on ainakin jonakin päivänä minulle tulossa, oma pieni pötkylä. Ne ovat hurmanneet minut täysin. Haaveissa on olleet myös berninpaimenkoira, staffi, silkkiterrieri, cockerspanieli, tiibetinspanieli ja suomenpystykorva. Oikeastaan sellaista koirarotua ei olekaan, joka olisi täysin pois suljettu vaihtoehto, tietenkään.

kuva

Kun muutin omilleni, aloin seurata Lemmikkipalstojen Apulaa ja Suomi24 toria, otin joskus yhteyttäkin johonkin kasvattajaan, mutta aina ilmestyi jokin este, etten koiraa voinut hankkia. Yleensä raha tai aika. Kai tajusin kaipaukseni läpikin, ettei ole hyvä ajatus ottaa suuritöistä lemmikkiä kesken opiskelujen. Koira jäisi aivan liian vähälle huomiolle.

kuva

Tosiasiahan on, että lemmikin omistaminen on aivan valtavan suuri vastuu, joka täytyy ottaa vakavasti. Siksi minäkin olen punninnut ja pohtinut tätä tarkkaan, toisaalta en jaksa enää vain haluta. Ihmisten täytyisi useammin toteuttaa omia unelmiaan. Se on valitettavasti totta, että usein lemmikkejä hankitaan aivan vääristä syistä ja huonoin perustein ja sitten tuhannet karvaturrit jäävät sydäntäsärkevän yksin tai muuten huonolle hoidolle. Esimerkkitapauksia löytyy ihan varmasti jokaisen suomalaisen tuttavapiiristä, ellei pisto sitten tunnu omassa sydämessä.

kuva

Yöpöydälläni on lähes aina jokin koirakirja kesken, tälläkin hetkellä Tuire Kaimion Pennun kasvatus, (arvostan Kaimiota valtavasti ja tulen noudattamaan hänen oppejaan koirani kasvatuksessa mahdollisimman pitkälle) joka tosin saa oloni välillä melko epätoivoiseksi: osaanko oikeasti selvittää ongelmatilanteet ja parhaassa tapauksessa ehkäistä ne jo ennalta? Onko minusta pitkäjänteiseen työhön, jonka lopputuloksena on hyvin kasvatettu ja onnellinen koira? Onko minusta hyväksi koiranomistajaksi?

kuva

Tottakai selviydyn koiran omistamisesta eli kasvattamisesta, koska minulla on siihen niin korkea motivaatio, haluaisin ajatella. Itse koiran kanssa eläminen ei varmasti muodostukaan kovin suureksi ongelmaksi. Ongelmia on odotettavissa ainakin siinä, kuinka paljon turre joutuu sitten olemaan yksin ja siinä, kuinka se sopeutuu minilaumaan: minä ja se. Käykö koiran elämä tylsäksi, kun sen koko elämä on yksi ihminen? Ovatko perhekoirat onnellisempia kuin yksinelävien koirat? Olenko huono koiranomistaja, koska olen yksineläjä? Monista koirakirjoista saa sen käsityksen, ettei koiraa tai muuta lemmikkiä saisi edes harkita, jos sen kanssa ei vietä tiiviisti aikaa 24/7 tai sen hankkii yksin, ilman apua vaikka kumppanilta. Mutta täytyykö minun oikeasti odottaa, että otan koiran sitten, kun minulla on vakituinen elämänkumppani ja oma asunto ja kaikki muukin? Voihan olla, että tuleva mieheni ei edes pidä koirista, tai tulee mikä tahansa muu syy, etten koskaan voi toteuttaa unelmaani.

kuva

Syyni koiran hankintaan ovat aivan muuta, kuin että ne on niin söpöjä ja kaikilla muillakin on koirat. Mielestäni koira on yksi maailman upeimmista eläimistä ja maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen ihminen olisi saanut kasvaa koiran kanssa. Koira on ihmisen paras ystävä, ja sellaisen ystävän minä tahdon. Koira veisi yksinäisyyttäni, auttaisi ehkä jokavuotiseen syysmasennukseeni kiskomalla minut väkisin sängystä. Se pitäisi minut terveenä lenkkeillen ja tutkitusti lemmikin rapsuttelu tekee hyvää sydämelle! Vastineeksi minä antaisin hauvalle parhaan mahdollisen elämän. Tiedän, ettei koiran omistaminen ole aina ruusuilla tanssimista ja varmasti eteen tulee vaikeita ja yllättäviä tilanteita, ylimääräistä rahanmenoa ja niin edelleen, mutta ei se mitään ota jos ei annakaan, kuten sanonta sanoo.

kuva

Jossain vaiheessa tein itseäni motivoidakseni päätöksen, että sitten kun saan koulun valmiiksi, hankin itselleni kaverin. Opiskeluoikeudesta on tällä laiskurilla jäljellä pari kuukautta, vuoden loppuun, eli käytännössä opintojen on oltava kirjattuna marraskuussa ja niin ne tulevat olemaan. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, joulukuussa luokseni muuttaa pieni sekarotuinen lapinkoiran pentu! Serkkuni aivan upealuontoinen ja kaunis koira saa pentuja kuun lopussa, ja serkku pyysi minua ottamaan yhden. Miten voisin kieltäytyä?! Rotuina pennussa tulee olemaan Suomenlapinkoiran lisäksi (jota siis molemmista vanhemmista löytyy puolet) Lapinporokoira, Beagle ja Kultainennoutaja. Eli aikamoinen mixi. Nämä eivät ole mitään vahinkopentuja, vaan isäkoira on valittu huolella, eikä pentujen teettämisen motiivina ole millään tavalla raha, vaan sekä isän että emän omistajat haluavat oman koiransa jälkeläisen, sillä koirilla on niin hyvät luonteet. "Ylijääville" pennuille etsitään kodit jo valmiiksi tuttujen ihmisten luota. Paitsi jos pentuja syntyy se 11, kuten isäkoiran omistaja oli nähnyt unta... Sitten joutuu ehkä joillekin hakemaan muualta kotia!

kuva

Päädyin tähän sekarotuiseen pentuun ensinnäkin siksi, että kasvattaja on tuttu ja luotettava, koska on sukulaiseni. Toisekseen, joka kerta tähän asti kun olen käynyt heillä kylässä, olen ehdottanut että äitikoira lähtisikin minun mukaani, (miksikähän eivät ole suostuneet luopumaan, hmmm...;) ) niin rakastunut siihen olen. Tarkoitukseni ei ole osallistua näyttelyihin, ja vaikka aion koiran kanssa harrastaa, harrastus ei tule olemaan mikään, mikä vaatisi puhdasrotuisuutta. Eli kilpailumielessä en ole koiraa hankkimassa, vaan ystäväksi, lenkkikaveriksi, ja eiköhän sille tule muutamat sirkustemput opetettua arkitottelevaisuuden lisäksi. Agilityä tai tokoa voin kokeilla omaksi iloksi, sen näkee sitten. Jostain joudun luopumaankin -todennäköisesti kaikki syntyvät pennut ovat tummia, ehkä jopa mustia. Toinen vanhempi on riistanvärinen, toinen tumma harmaa. Musta ei ole todellakaan ollut ensimmäinen väritoiveeni, mutta ei kai väri koiraa pahenna!

kuva

En voi vielä uskoa tätä todeksi, ehkä sitten kun saan pennun ensi kertaa syliini asia valkenee minulle. Sen jälkeen olen varmasti yhtä hymyä (siihen asti kun pentu ensi kerran puree jotakin hajalle tai kakkaa kalleimpiin kenkiini).

Jotenkin lohdullista...

En ole artistin fani, mutta tästä biisistä tykkään ihan tosipaljon.

Elämäni elokuvana!

Olen murkkuikäisestä asti leikkinyt mielikuvitusleikkiä, jossa minusta tehdään elokuva. Kuka näyttelijä olisi kukakin?

Nyt löysin leikkiäni vastaavan haasteen Riehulta Jämäkäpälöintiä-blogista ja tähän oli vastattava!

Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, kuka esittäisi sinua, ihastuksen kohdettasi, parasta ystävääsi, vanhempiasi ja pahinta vihollistasi?

Halusin ehdottomasti, että elokuvani on suomalainen. Ei ole kauaa, kun mietimme tätä yhdessä ystäväni kanssa, ja totesimme, että on helpompi luetella näyttelijöitä, jotka eivät pääse elokuvaan, kuin niitä jotka pääsevät...

MINEA: Minna Haapkylä
kuva

Joitakin vuosia sitten en voinut sietää koko näyttelijätärtä (Maria Kallion aikaan, yngh, Hovimäessä hän oli paljon ihanampi), mutta nykyään olen seurannut hänen töitään mielenkiinnolla. Valitsisin hänet esittäjäkseni, sillä hän on vahva suomalainen nainen, ja hän osaa näytellä niin herkkää kuin kovaa uskottavasti. Hänessä on samaa suomalaista epävarmuutta ja vakavuutta kuin minussakin. Äh, tämä itsensä analysoiminen saattaa mennä nyt ihan pieleenkin, mutta kuitenkin... No, hän nyt vain on niin upea nainen! Ja Kuutamolla on mun tän hetken tunnarileffa! (nyyh.) Oikeastaan hän tuli mieleeni aika nopeasti, kun aloin tätä pohtia, enkä sitten keksinyt enää ketään parempaa. Sitä paitsi, meissä on minun hyvällä mielikuvituksellani vähän samaa näköä... Onhan hän vähän vanhempi kuin minä, tai aika paljonkin, mutta ei sen niin väliä.

Toinen vaihtoehto, ehkä jopa parempi, olisi voinut olla Krista Kosonen, mutta en tiedä hänestä mitään, enkä muista koskaan nähneeni yhtään roolisuoritusta...?

PARAS YSTÄVÄNI: Heli Sutela
kuva

Onhan Heli Sutela vähän vanhempi kuin oikeat parhaat ystäväni, mutta ikähän on vain numeroita! Nainen osaa olla lähes yhtä hauska kuin ystäväni, hän on kaunis ja fiksu. Täydellinen parhaaksi ystäväksi. Tosielämässä minulla ei ole ketään "bestistä", vaan ne ystävät, jotka ovat minulle erityisellä tavalla rakkaita, tietävät sen kyllä muutenkin. Tunnen niin erilaisia ihmisiä niin erilaisista piireistä ja eri ajoilta tai elämänvaiheilta, että on mahdotonta määrittää yhtä parasta ihmistä, sillä heitä on monta. Kaikkiin minulla on erilainen suhde, mutta yhtä syvä.

VANHEMPANI: Hannu-Pekka Björkman ja Annaleena Härkönen

kuva
kuva

Oikeastaan en edes pidä näistä kummastakaan näyttelijästä. Tai heidän tähänastisita rooleistaan, niitä on niin vaikea erottaa. Ja onhan se nyt vähän hassua laittaa tosielämän aviopari näyttelemään isää ja tytärtä. Mutta ulkoisesti Björkman nyt vain sattuu muistuttamaan isääni. Häneltä onnistuu myös sellainen jäyhä suomalainen, en puhu enkä pussaa tyyppi, jota isäni mielestäni edustaa. Anna-Leena Härkönen on hieman liian rääväsuinen ja "voimakas" esittämään äitiäni. Ehkä jos hän vetäisi vähän rauhoittavia aina ennen kuvauksia...? Mutta Härköseltä onnistuu uskottavasti ihmisten olemisen pohtiminen ja keittiöpsykologia, joita äitini tapaa tehdä, ja se oli hyvä peruste. Lisäksi, on heissä jotain samaa näköäkin, jos oikein hakemalla hakee. Molemmat ovat hoikkia ja yli neljäkymmentä mutta nuorekkaita, suuret silmät ja "noidannokka" yhdistävät myös.

IHASTUKSENI: Samuli Vauramo
Kuva

Elämässäni ei tällä hetkellä oikeastaan ole mitään ihastusta. (Tai sitten on. En tiedä oikein. Silläkin ehkä on harmaa olkitukka ja tuikkivat silmät.) Mutta tarviiko mun tätä silti oikeasti perustella!? Nyt on kyse Samuli Vauramosta!!! Minä pääsisin pussailemaan sen kanssa ja ehkä vähän peuhaamaankin! Eiku... Minna Haapkylä pääsis :'(

VIHOLLISENI: Sami Sarjula
kuva

Olipa vaikea keksiä itselleen vihollista! Vaikka viholliseni onkin mies, en silti ole mikään miestenvihaaja. Kaikki miehet eivät todellakaan ole vihollisiani, mutta en kyllä löydä vihollista naisistakaan. Minua taitaa olla vaikea uhata. :) Sami Sarjula edustaa miestyyppiä, joka ei sytytä sitten yhtään. Pidän enemmän pitkistä ja hoikista tai lähinnä normaalin "mahakkaista" miehistä kuin kaapinmallisista. Ainakin Ossi Puolakan roolihahmo on myös ällöttävän lipevä eikä tippaakaan seksikäs. Eräskin "lajin" edustaja piinaa minua työpaikallani lähes päivittäin. (Tästä jatkuvasta ärsytyksestä idea vihollisesta.) Hän uskoo olevansa jumalten lahja maailman naisille ja katsoo oikeudekseen vittuilla muille päin näköä jatkuvalla syötöllä korostaen koko ajan omaa erinomaisuuttaan ja bodattua olemustaan. Yäk. Todellisuudessa mies on epävarma ja todennäköisesti saanut lapsena aivan liian vähän äidinrakkautta. Paljon seksikkäämpää kuin jatkuva pullistelu, on se, että on sinut itsensä kanssa ja itsevarmuus tulee sisältäpäin, muiden arvostaminen, kunnioittaminen, yleinen kohteliaisuus ja hyvät tavat.

LIUTA SIVUOSANESITTÄJIÄ: Elsa Saisio (sisko), Pamela Tola (toinen sisko), Lauri Nurkse (veli), Timo Lavikainen, Petteri Summanen, Jenni Banerjee, Laura Birn vain muutamia mainitakseni... Kuten sanoin, helpompi olisi ollut nimetä heitä, jotka eivät saa leffasta edes sitä sivuroolia.

Genrenä olisi tietenkin rakkausdraama, mustalla huumorilla maustettuna. Juoni olisi ehkä vanha tuttu "kuinka tyttö tapasi pojan" tai sitten todennäköisesti "kuinka tyttö tapasi pojan mutta ei siitä taaskaan tullut mitään" tai sitten todennäköisimmin "tyttö ei koskaan tavannut ketään". haha, en minä suinkaan luovuttanut vielä ole. :D Se on kuitenkin varmaa, että minun elokuvani ei olisi sellainen, josta kriitikot sanoisivat: taas uusi suomalainen elokuva, same old, same old, siinä ne itki, joi, saunoi ja nussi. Mun elämäni on paljon herkempää. Tai sitten ei. (Naurahdin juuri ääneen sanalle "herkempää".)

Haasteen nakkaan eteenpäin Annalle, vaikka taitaakin ulottua hänen bloginsa aiheen ulkopuolelle, ihan siitä syystä että hänen kanssaan tätä aihetta jo aiemmin käsiteltiin. (Sori Anna, vein jo Samulin.) Haasteen saavat myös Marge ja Anttis

Syksy on täällä.

Ei ole täällä blogin puolella taas paljon ehtinyt päivitellä. Synttärit viime kuun lopulla sujuivat mahdottoman hulinan kera vaikka hauskaa riitti ja sen jälkeen olenkin ollut koko ajan kipeänä eikä energiaa ole riittänyt käytännössä mihinkään. Tänäänkin hengästyin kauppareissulla niin, että täytyi tehdä kierros löntystelyvauhtia. Tavallinen kävelyvauhtini on aika paljon rivakampaa.

Kauppareissun lisäksi sain tänään aikaiseksi siivota vaatekaappini, mistä lähti kirppiskasaan muovisäkillinen tavaraa ja tuunauspino kasvoi myös melko lailla. Totesin myös, että ensi kesänä iskee pula lähes kaikista mahdollisista kesävaatteista. Mutta se on ensi kesän murhe se. Nyt on nimittäin syksy (minkä kunniaksi poltan tänään ensimmäistä kertaa kynttilöitä!) ja vaatekaapistani puuttuu inventaarion perusteella ainakin musta villatakki, jolla pystyy jatkamaan paksujen sukkahousujen (tai farkkujen, jotka ovat uusilla näköjään lähestulkoon joka värissä) kanssa kesämekkokautta vielä hetken aikaa. Myöskään tunikoita minulla ei ole yhtään liikaa, varsinkaan pitkähihaisia sellaisia. Olenkin elellyt jo hetken sellaista kummallista välikautta, kun en ole oikein tiennyt minkälaisia vaatteita puuttuu ja mitä tekisi mieli hankkia. Kesävaatteita ei enää viitsi ostaa, mutta en ole oikein tiennyt mitä syksyksi haluan. Mutta siis villatakista lähdetään liikkeelle, lisäksi olen etsiskellyt jo jonkin aikaa mustia (banaani)korollisia kävelykenkiä. Kenkien suhteen minulla vain taitaa olla liikaa vaatimuksia...

Nämä villatakit vastaavat toiveitani jo jonkin verran, saa nähdä päädynkö johonkin näistä, vai löytyykö parempi jostain muualta.

ellokselta





ja Hennesiltä






Elloksen ostoskoriin "eksyivät" myös nämä ihanuudet -tuon alemman boleron pienin koko vain oli 42/44, toivottavasti ei ole liian suuri!





Kesätuoksua en koskaan saanut hankittua, mutta syntymäpäivälahjaksi sain aivan ihanan arkituoksun, Avril Lavignen Black Starin. Uskomattoman hyvin valittu minua varten. Tuoksu on todella erilainen kuin pullo antaa ymmärtää, mutta rakastan pulloa! Tuoksussa mietitytti, onko se liian vahva, mutta sitä se ei todellakaan ole, nyt kun olen jo muutaman päivän sitä käyttänyt.

kuva

Olen kuitenkin ajatellut hankkia syksyksi myös Lancomen Hypnose Senses -tuoksun, joka ainakin lehtinäytteen perusteella on todella hyvä, vaikka perus Hypnose ei todellakaan kuulu suosikkeihini. Täytyy käydä sitä uutta versiota mahdollisimman pian tuoksuttamassa ihan kaupassa ja iholla...



Ainakin mainos toimii minulle :D

Syksyn MustHave ostoksia on myös mustavalkoinen Seikkailu -muumikannu. Love it or hate it, I love it!