14.12.2009

Ikävä.

Mulla on ollut pari päivää hirmuinen ikävä mun vanhimpia parhaita ystäviä. Jotenkin hirmu yksinäinen olo, vaikka tapaakin ihmisiä päivittäin.

Haluaisin ihan hirveästi kerätä kokoon jonkun mahtavan porukan (ne vanhat ystävät) ja mennä kunnolla johonkin hyvään ravintolaan syömään, kolme ruokalajia ja viinit, koko setti, ai että olis ihanaa! Eikä aina niitä poikaystäviä sinne mukaan, joiden edessä joutuu varomaan sanomisiaan! Oon tuntenu mun parhaat ystävät yli 10 vuotta, ja jos ne rakastaa poikaystäviään niin silloin minäkin rakastan niitä, mutta oon oikeesti tuntenut ne kundit vasta muutamia vuosia (ja tavannut noin 10 kertaa).

Tätä illallista edeltäis tietenkin parin tunnin laittautumissessiot, ja joku KERRANKIN laittais minun tukan ja meikin, eikä niin, että minä aina laitan muille, enkä ehdi laittaa itseäni ollenkaan, kun tulee kiire. Autan muita kaunistautumaan tosi tosi mielelläni, mutta välillä olisi ihan kiva, jos minäkin saisin olla nättinä. Aina sukujuhlissakin, mun tukka on vaan jollain ponnarilla ja naamassa arkimeikki, kun oon vääntäny muille kaikenlaista. Tänä syksynä on jääny itsestä huolehtiminen kyllä niiiin retuperälle... En enää pian halua katsoa ollenkaan peiliin. Oon värjänny hiuksetkin viimeksi lokakuussa. Ja ei, mun oma väri ei ole lähellä mun nykyistä väriä :D No, jouluksi sitten panostan ja laittaudun. En ole oikeastaan pystynytkään meikkaamaan pariin kuukauteen, kun mulla on ollut silmissä niin paha allerginen ihottuma. Tai siis silmäluomissa. Ihan ruvella luomet täysin. Ei kivaa, mutta joka syksyistä. Aina ei onneksi tule silmiin, joinakin vuosina se tulee muualle kasvoihin. Onneksi se keväällä viimeistään helpottaa.

Sukujuhlista tuli mieleen, olis ihanaa mennä naimisiin. Tai siis ne häät olis ihanat. Ja ehkä jopa se mies. Yhdellä niistä mun parhaista vanhoista ystävistä on häät ensi kesänä. Tuun itkemään siellä kuin vesiputous. Onnesta (ja toivosta). Mulla on myös tavoite mahtua mun ylioppilasmekkoon niissä häissä, mekkoon joka on kaksi-kolme kokoa pienempi kuin mun nykyinen vaatekoko. Se mekko on niin kertakaikkisen ihana, ettei se saa jäädä kertakäytölle. Eikä mulla taida olla varaa ostaa uutta :D

Naimisiin menemiseen vaaditaan muistaakseni puoliso. Vähän on sillä saralla hiljasta. Tai siis ei oo mitään "sitä saraa". Oon varmaan (kuulemma) liian itsenäinen. Mutta kun ei musta oikeesti tarvitse huolehtia, oon jo iso tyttö ja pärjään itse! Voin oikeesti maksaa itse drinkkini ja ruokani, en halua jäädä mitään velkaa. Tosin vähän tukea kaipaisin. Tai aika paljon oikeastaan. Sit oon myös vähän tylsä, eli liian tavallinen enkä oo (siis viime aikoina) ehtiny nyt oikein huolehtia ulkonäöstä. Mut sen ei pitäis olla ongelma, koska oon kuulemma niin kaunis ettei mua uskalleta lähestyä. Sen lisäks että oon kaunis, vaikutan myös kylmältä. Ei kukaan halua seurustella prinsessa jään kanssa. Sit kun oon niin kylmä, niin sen on pakko johtua siitä, että oon niin ylpee. Oon myös liian varovainen, mikä johtaa siihen, että musta näkee että oon vaikee ja se saa luovuttamaan ennen kuin aloittaakaan. Mulla ei oo karismaa, oon seinäruusu. Mä oon se, joka lähtee ekana baarista (yksin) kotiin kun kaikki sen kaverit on löytäny jo seuraa. Ei siellä jaksa metelissä istua, kun kukaan ei tuu edes juttelee vaikka kuinka näyttäis rennolta ja hymyilis. Ja jos tulee, niin pois karkottaminen on TOSI helppoa. Mun suussa asuu sammakoita.

Ja koska olen yksin, mun on pakko olla tosi nirso. Mulla on varmasti tosi epärealistiset odotukset ihmisistä ja ihmissuhteista. Koska sehän on sen vanhapiian vika, että se on yksin. Mitäs ei ottanut ekaa limasta yrittäjää. Tai jos otti, oli niin tyhmnä ettei pitänyt kiinni. Omaa tyhmyyttä on, jos toinen ei rakasta takaisin.

Oikeesti mun piti vaan kirjottaa siitä, että mulla on ikävä mun ystäviä. Mutta tää mun ikävä taitaa näköjään olla vähän vakavampaa sorttia. Tää teksti vaan tuli, tän piti olla iloisia asioita ystävyydestä, kuvitettuna perinteisesti SATC-kuvilla. Mutta tähän aikaan yöstä voittaa helposti se ajatus: Ei mulle pitäny käydä näin.

Oon myös tosi hyvä selittää. Oon yksinäinen vain, koska kello on niin paljon. Ihan samalla tavalla, kuin itken vain siitä syystä, että oon väsynyt.

4 kommenttia:

  1. hei hani :) mä muistan kun 12-vuotiaana lueskelin sinä&minästä niitä tarinoita ja ajattelin kuinka 15-vuotiaana seurustelen ja 25-vuotiaana mulla on jo perhe ja omakotitalo. kuinkas kävikään. 27 pamahtaa kohta mittariin ja vieläkin yksin yksiössä vuokralla. ei kovin hohdokasta. mä olen ihan oikeasti ajatellut, että onkohan mulla jotenkin torjuva kehonkieli? kun kaikilla muilla on niitä halailevia ystäviä, mutta mua halaa vain ne, joita näen tooodella harvoin. eipä silti, äkillinen muutos tilanteeseen saisi mut vaan vaivaantuneeksi. tuohon miesjuttuun on vissiin turha sanoakkaan mitään, tunnistan niin itseni noista kaikista mitä luettelit. kai sitä ainakin omalla kohdalla kompensoi epävarmuutta kylmyydellä ja tylyillä sanoilla eikä uskalla edes ottaa riskiä, kun tietää jo että tulee pettymään. että hip hei ja hauskaa loppuelämää meille ;)

    VastaaPoista
  2. anna, onneksi on ystäviä <3 mut joo, ei tosiaan mennyt tai mene ihan niinkuin suunnitteli, mutta en syytä kuvitelmista sinäminää tai mummon kesämökkikirjoja. Kyllä tän soppansa on ihan itse keittänyt, mutta en oo kyllä muutakaan osannut.

    En osaa sanoa sun kehonkielestä mitään kun olet niin tuttu, mutta et kyllä mitenkään erityisen torjuva ole, kyllähän sen huomaisi. Ja mua ainakin ahdistais sellanen "ylimääräinen" halailu... Alettiin halailla niiden mainitsemieni vanhojen ystävienkin kanssa vasta kun oltiin asuttu eri kaupungeissa jo pitkään. Tarvii vähän etäisyyttä että pääsee lähelle.

    Ei oo kaikki ihan täysiä totuuksia mitä tuohon kirjoitin, vaan lähinnä sellasia mitä mulle on sanottu ja sellaista yleistä jargonia.

    Tässäkin asiassa pitäis olla onnellinen siitä mitä on saanut eikä surullinen siitä mitä on menettänyt tai jäänyt paitsi...

    Ja meidän loppuelämä EI oo vielä edes alkanut ;) hauskaa siitä silti tulee, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  3. Mä en oo koskaan ollu mikään halailija, enkä tuu koskaan olemaankaan. Ikinä en oo vielä eläessäni oikein miestä etsinyt, ja tuskin tuun enää etsimäänkään, naimisissa kun olen. :P Oon itsenäinen ja varmaan myös aika kylmä, mutta kummastakaan ei ole vielä ollut haittaa. Itsenäisyydestä ainakin on hyötyäkin, kun pärjää tällaisessa etäsuhteessa. Kyllähän sitä pentuna ajatteli että parikymppinen on jo ikäloppu ja tylsä ja pitää perhekin alkaa olla, mutta nyt olis tavotteena se, että ees pääsis tuon aviomiehen kanssa saman katon alle 30v. synttäreiksi :D

    VastaaPoista
  4. Hö..mä en nyt tiiä mitä tuohon kirjttais. Tuli niin paljon kaikkee mieleen ku luin ja nyt en saa mitään järkevää tähän laitettua. Mielenkiintoinen postaus ainakin..

    Mä kuulun niihin ei halailijoihin. M:ää halailen mutta multa vaan ei tule millään luonnostaan että niinku halaisin kamujani. Meen ihan vaikeeks. Ahistaa.

    Susta tulis kyllä hyvä kirjottaja. Kirjotata aina niin kaikkee hauskaa mutta kuiteski syvällistä.

    Mut ainaskin sata varma oon siitä et sul on kyl NIIIIIN kaikki ihanuus eessä..ku aattelee tosiaan et ennen musta 26 v oli vanha. Nyt musta kolkyt vuotiaat on nuoria...

    VastaaPoista