9.12.2009

Joulu tulee joka tapauksessa.

Olen ehdottomasti jouluihminen.

Kuitenkin, olen nyt nyt monta päivää yrittänyt saada aikaiseksi postausta joulusta, edes niin yksinkertaista kuin oman versioni kirjeestä joulupukille. No kuten on voinut huomata, eipä tästä ole mitään tullut. Sain kyllä kirjoitettua "joulupukille" eli äidille ihan käsin kirjeen, jossa oli joululahjatoiveet, mutta vasta kun siitä oli muistutettu ehkä noin viisi viiva kahdeksan kertaa...

En ymmärrä, missä joulumieleni on. Laitoin joulukoristeetkin heti kun joulukuu alkoi! Eikä mitään vaikutusta! Rakastan joulukorttien askartelua ja lähettämistä, mutta olen saanut aikaiseksi vasta kolme! Ja nyt olen alkanut miettiä, onko minun pakko lähettää niitä ollenkaan. Merkitkin on kyllä ostettuna.

Glögi ei maistu. Piparitaikina pakastimesta varastettuna, ei maistu. Ajatus joulutortuista lähinnä ällöttää, mutta siinä ei toisaalta ole mitään uutta.  Enkä ole nähnyt yhtään tonttua vielä, vaikka yleensä huomaan niitä jo heti lokakuun jälkeen! (En ole pöpi, tontut on kaikenlaisia hyviä tuntemuksia, varjoja ja välähdyksiä. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.) Tiedän, että toivo ei ole vielä menetetty, sillä ajatus kinkusta nostaa kuitenkin edelleen veden kielelle.


Voiko syy olla siinä, ettei minulla ole joulukalenteria?

11 kommenttia:

  1. Toivo ei ole menetetty!! Se on niiiiin varmaan se joulukalenterin puutos. Pitäiskö sun mennä hakee vielä ja sit oikein urakalla availet niitä ja sit se kalenterin perusuklaa maistuu jo niin joululle että Joulumieli valtaa koko kehon=)=)=)....
    Mut oikeesti..toivotaan ett joulutunnelma pian tarttuisi....

    VastaaPoista
  2. Ei oikein jouluta muakaan... Outoa viettää joulua niin, ettei itse voi vaikuttaa koristeluihin tai muuhun... Korttien teko piristi hieman, mutta äh, taas yksi joulu ilman miestä. Eikä oo mullakaan joulukalenteria :(

    VastaaPoista
  3. Osta ihmeessä joulukalenteri, vielä ehdit. Täällä juodaan jo joka päivä glögiä ja kaikki kynttilät ja kyntteliköt on esillä :) ainut mikä puuttuu on kuusi...

    VastaaPoista
  4. Ostin joulukalenterin. On se kyllä ruma, mutta vähän ehkä jo auttoi :)

    VastaaPoista
  5. Mä uskon, että kun joulupyhät lähenee, ruokia aletaan valmistaa ja työt alkaa olla ohi, sitten se joulumieli tulee. Itsekin täällä ryvin tenttisumassa, käyn koulua ja töissä ja ties mitä, niin tuntuu, että olen lähes täysin missannut kaikki ihanat jouluiset jutut. Mutta kyllä me vielä ehditään!!!

    VastaaPoista
  6. Minulla on joskus ollut vaikeuksia saada kunnon joulufiilistä. Joskus on mennyt niinkin pitkälle, että vasta hautausmaalla käydessä on yllättäen iskenyt rauhallinen olo ja tunnelma. Tänä vuonna tätä ei tosin ole ollut havaittavissa, vaan olen lallatellut joulutunnelmissani jo paljon aiemmin.

    Eiköhän se kinkun tuoksu tai aattoaamu viimeistään laukaise rauhaisan olon. ;) Maisan ensimmäinen joulukin on edessä.

    VastaaPoista
  7. No voi surkeus, toivottavasti se joulumieli alkais hiipiä sieltä. Täytyy sanoa, että kumman vähän minullekin on glögi tänä vuonna maistunut mutta kyllä se tästä kun pääsee lahjoja paketoimaan kynttilänvalossa joululauluja lallatellen. :)

    VastaaPoista
  8. Sekin vaikuttaa, kun ei ole lunta :( Mutta sain tänään ensimmäisen joulukorttini, ja se toi kyllä hymyn myös mieleen :)

    VastaaPoista
  9. Minä en halua joulua ajatellakaan. Kun ne ajatukset saavat yleensä kyyneleet silmiin ja masiksen päälle. Kyllä sinulle varmasti vielä joulufiilis tulee päälle kunhan lähemmäksi päästään. :)

    VastaaPoista
  10. Kazza, voi harmi jos joulu masentaa :( joulu on varmasti erilainen siellä päin maailmaa. mutta ois mahtavaa, jos jouluna kaikki vois olla edes jostain onnellisia ja tyytyväisiä ja tuntea sellaisen sisäisen rauhan edes pilkahtavan hetkeksi :)

    VastaaPoista