Sisustustuska

Olen selannut eilen ja tänään aivan liian paljon ihania ja inspiroivia sisustuskuvia. Esimerkiksi täällä ja ennen kaikkea täällä. Kävin tänään kirjastossa ja käsiini osui Marie Claire Maisonin ihania numeroita. Taidan käydä huomenna lainaamassa ne kaikki, vaikka minulla ei ole aikaa lukea niitä. Sitä paitsi tulen vain pahalle mielelle, kun en saa kotiani näyttämään samalta kuin kuvissa...

Kotini on ihana, mutta on täällä paljon pielessäkin. Varsinkin nyt, kun täällä on ollut ihan saman näköistä jo vuoden verran, ainoastaan pieniä muutoksia on ollut, kuten edellisessä postauksessa näkyy. Onneksi naapurimaamme huonekalujätti varmistaa, että ensiapu on lähellä. Nimenomaan ensiapu, massatuotannosta on vaikea saada persoonallista.

Silti, Ikean ostoslista ei taas ole mikään aivan lyhyt...


Olisikohan aivan hullua laittaa tällainen lamppu keittiöön.

Tähän haluan upottaa varpaani talven kylminä aamuina.

Kolmikerroksinen vati on ollut ostoslistalla jo hyvän aikaa. Mahtuu paljon keksejä <3 (eikun hedelmiä!)

Nämä on nättejä ja näppäriä. Paketti lähtee mukaan joka reissulla.

Kun yksi ei riitä, eli toisen viereen tekisi mieli toista.

Keittiön seinä kaipaa kipeästi jotakin, en tiedä pitäisikö laittaa paikka lehdille jotka viereksivät vain pöydillä vai ostaisiko taulun...


Ja eiköhän sieltä tartu mukaan eräskin kappale myös näitä. Entiset olen kaikki nukkunut jo ihan littanaan ja kaipaan uusia värejä.


Voi jos vain saisin maalata asuntoni seinät...

Puolet viihteen valtakunnasta eli olohuoneesta.

Ennen:



Nyt:



Huoh että osaan ottaa hyviä valokuvia...

Kissanpäivä

Olen koiraihminen. Toisinaan kuitenkin lipsun. Kuten tänään.


Tämä kaveri on toistaiseksi ainoa kissa, joka on voittanut sydämeni.


Tikrusta saa kuvia vain kun se nukkuu

Kaikkihan lähti siitä, että ystäväni päätti ottaa kissalleen seuraksi tyttöystävän. Onko mikään ihanampaa kuin pieni kissanpentu? (on, krhm, pieni koiranpentu...) Sitten toinen ystäväni lähetti facebookissa linkin pienten kissanpentujen blogiin. Oih ja voih. Sitten lähdin yökylään kummeilleni ja Kyhnis kyhnäsi kyljessäni koko illan. Ja aamun. Ja päiväunet.

Mutta en minä oikeasti jaksaisi putsata hiekkalaatikkoa joka päivä. Ja se joutuisi olemaan toisinaan ihan liian monta päivää yksin, kun kissaa ei pysty kuljettamaan mukana kuten koiraa. Ja olenhan minä allerginenkin jollain tapaa. Ja täytyy kissaakin kouluttaa. Mutta olisi sitten sille koiranpennulle kaveri, kun se lopultakin luokseni tulee. Ja voisihan kissaakin ulkoiluttaa narussa. Saisi siitäkin kaverin sohvalle ja pitää siitä huolta, ostella sille leluja ja heitellä niitä, antaa herkkuruokia ja rapsuttaa leuan alta. Ja se tulisi vastaan ovelle ja pyörisi jaloissa keittiössä.

Tai siis minullahan on jo kissa. Ainoa kissa josta olen ikinä oikeasti välittänyt. Mutta sitä ei ole näkynyt kotona nyt kuukauteen. Äiti sanoi, että se oli viimeksi käydessään melko huonossa turkissa ja muutenkin laihana. Ehkä se tulee vielä kotiin, viimeistään pakkasta pakoon. Tai siis pakkohan sen on, se on nuori vielä ja aina ollut hyvällä hoidolla (tai no 13, mutta eihän se ole vielä kissalle paljon!). Ja onhan se ennenkin reissunnut. Mutta jos se ei tulekaan enää kotiin? Pienentäisikö uusi katti surua vanhasta?


Tässä kisuni poseeraa juustonpalan toivossa.

Synttärimenun suunnittelua

Täytän noin viikon päästä 23 + rakastan juhlien järjestämistä ja juhlia = bileet!

Näille juhlille vain uhkaa käydä/toivottavasti käy niin, että kun väki vähenee, pidot paranee. Yksikään muussa kaupungissa asuvista ystävistäni ei ole saanut järjestettyä itselleen vapaata töistä, että pääsisi kanssani juhlistamaan. (Täytyy tunnustaa, että harmittaa siksikin, kun itse olen uhrannut harvoja vapaitani joka kissanristiäisiin... ) Lisäksi yksi tärkeimmistä ystävistä pitää omat tupaantuliaisensa juuri juhlapäivänäni. Onneksi täytän vain välivuosia, muuten voisin vähän loukkaantua. Ja onneksi tässä kaupungissa asuvat ystävät ja sukulaiset ovat luvanneet tulla kakkukahveille. Tosin kavereita jouduin hieman "lahjomaan" myös lupauksilla boolista... Sen verran hyvät kemut näistä ollaan kuitenkin saamassa kasaan, että taitaa tulla ainakin kaksipäiväiset! Ensin käyvät sukulaiset ja ne ystävät, jotka eivät syystä tai toisesta nyt viihteile (vauvoja ja muita iloisia elämäntilanteita...) ja toisena päivänä tulee sitten rymyjengi!

Mutta tärkeintähän on kuitenkin se mitä syödään. Tai ainakin minulle. Tykkään aina juhlia varten haastaa omia leipomistaitojani ja tehdä jotakin uutta! Jos ei kokonaan uutta, niin ainakin uusilla ohjeilla.

Cupcakeseja väsään aivan varmasti. Se vain, että millaisia? Vaaleanpunaista kuorrutetta käytän nyt ainakin! :D Todennäköisesti päädyn suklaisiin, mutta vadelmaisista olisi kiva löytää myös hyvä ohje.

Ewelyn's Cakeheaven on suosikkini kakkublogeista, ja sieltä löytyi tällainen mustikka-valkosuklaakakku josta taitaa tulla synttärikakkuni... Olin oikeasti ajatellut kasaavani taas jonkinlaisen kermakakun, mutta nyt se ajatus alkoi kuitenkin tympiä. Sitä paitsi, "välivuosi" ja hyydykekakut on nyt paljon trendikkäämpiä! Plus, lähtisin kuitenkin tavoittelemaan jotain suurudenhullua marsipaanikoristelua kakkublogien innoittamana, ja menettäisin vain järkeni kun tuo marsipaani ei kuulemma ole aloittelijalle mikään kaikista helpoin työstettävä...

Pikkuleivät ovat kaikista mukavimpia naposteltavia, ja niitä täytyy olla ainakin pikkuvieraiden varalle. Tässä kohtaa ajattelin tyytyä perinteisiin Hanna-tädin pikkuleipiin, koska tiedän todella vähän pikkuleipäreseptejä. Keksit eivät muutenkaan taida olla suurinta huutoa juuri nyt. Vai pitäisikö vain tehdä helppo ratkaisu ja leikata murotaikinasta muoteilla kuvioita ja kuorruttaa nekin? Keksejä kuorrutellaan täällä usein. Toisaalta voisin tehdä myös hyväksi jo havaittuja macaronseja...

Mielestäni kahvipöydässä täytyy aina olla myös jotain suolaista. Ajattelin esimerkiksi kala- tai kasvispiirasta, mutta ratkaisu tuntuu liian helpolta. Ehkä jonkinlaisia rullia, pasteijatkin kun ovat jo vähän aikansa nähneitä... Tämäkin vaatii siis hieman surffailua ruokablogeissa. Tai ehkä niistä löytyisi jokin vieläkin hauskempi ratkaisu.

Pöytään saa nyt todennäköisesti kelvata vanha pöytäliina ja vanhat astiat, servetit jo ostin, lempparikuosiani Marimekolta. En ikinä muista sen nimeä, siinä on kaunis koivunrunko ja lehvistö.

Keittiöni koko asettaa inhottavan paljon rajoituksia leipomisharrastukselleni. Pöytätilaa on tasan puoli metriä ja ruokapöytä ja useimmiten sekin puoli metriä on täynnä tiskejä, leivänpuolikkaita, kuitteja, vaatteiden hintalappuja, veitsiä ja muuta. Jos minulla vain olisi enemmän tilaa, voisin leipoa useammin kaikenlaista! Nyt se on niin vaivalloista, kun koko ajan on tiskattava samalla, että mahtuu ylipäänsä tekemään mitään. Tosin jonkunhan ne leipomukset olisi syötäväkin... Onneksi töissä on herkkusuita, joiden ikuiseen suosioon pääsin viimeksi vietyäni bravuurisuklaakakkuani tarjolle.


Jos löytyy ideoita, reseptejä tai vinkkejä, niitä kaivataan, kiitos!

Nyt kun vielä muistan...

... niin tulen mainitsemaan, että Kootut murut -blogissa on käynnissä arvonta, jossa ihana palkinto!

Muutenkin tutustumisen arvoinen blogi, ihanan raikas ja jos jossain blogissa näkyy noita karvaisia nelijalkaisia, mun huomioni nyt vain on taattu...

Nyt on lenkin aika (laihisprojekti vol satamiljoonaa) ja sitten yritän saada valmiiksi edes yhden blogikirjoituksen. Voi tätä luomisen tuskaa...

LISÄYS P.S.

Myös Mialla on blogissaan käynnissä arvonta! Arpalippu ei tuplaannu vaikka siitä mainitsen täällä, mutta blogi on vain niin ihana että haluan suositella sitä muillekin!

Luovutan.

...Nimittäin sen suhteen, ettei olisi jo syksy. Tunnustan tappioni, koska

- sohvalla ei pärjää enää iltaisin ilman vilttiä tai villasukkia,
-....mistä seurauksena joka syksyinen himo neulomiseen on alkanut nostaa päätään.
- yöllä tarvitsee taas kaksi peittoa
- on alkanut tehdä mieli ostaa uusia kynttilöitä (ja polttaa niitä!!)
- Mukana täytyy aina kuljettaa ylimääräistä villapaitaa/huivia/takkia, sillä kun yöllä lähden töistä, on KYLMÄ, vaikka päivällä olisi hellelukemat. Ja vaikka olisi hellelukemat, tuuli on tosi kylmä.
- olen ostanut jo kahdet syys/talvikengät ja ihan hyvillä mielin, koska tiedän, että niitä pääsee pian käyttämään! Kuinkahan totunkaan taas pitämään sukkia...

Kengät osa 1 (China Center)






Kengät osa 2 (Citymarket)




Lisäksi taisi olla jo aikakin päivitellä noita sivupalkin listoja... Tänä kesänä jäi sitten kesäkassi hankimatta. Ostin tosin uuden mustan "nahka"laukun, jossa on täydelliset hihnat (H&M). Se myös näyttää pieneltä, mutta nielee kaiken vaihtopaidasta, huivista, kalenterista ja läppäristä lähtien paisumatta mihinkään suuntaan! Siinä on myös juuri sellaista neliömäistä muotoa, josta olen alkanut laukuissa pitää. Vieressä toinen uusi laukku (China Center), jossa onkin aivan liian pitkä hihna. Ehkä se vaatii vain totuttelua...



Tällainen ystävä roikkuu laukussa, kun en sille parempaakaan paikkaa löytänyt. (Lindex) Lahja siskolta <3



Kesätuoksu jäi listalle myös löytymättä. En ole osannut enää suihkautella vanhojakaan tuoksuja. Olen siis mennyt jo kuukausikaupalla (toivottavasti) tuoksuen vain itseltäni. Kai se oma hajuvesi tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin...

Varvassandaalit löysin kuitenkin, alennuskorista (China Center), ensi kesää varten jo.




Kuvasin tässä samassa kuvausinnossani myös uuden lempparipaitani (H&M). Love it, ja miksi olen alkanut tykätä niin paljon paljeteista, kun ennen olen inhonnut niitä?!


(kuva väärinpäin, kun halpisläppärini ei tunne kääntötoimintoa. höh.)

Paljettirakkaus eli toisin sanoen todiste numero kaksi (myös H&M).



Löysin sitten nettikaupat, joista saisi ne havittelemani Ed Hardy ja Jack Daniel's paidat. Toinen vaikuttaa niin huijaukselta, etten taida lähteä leikkiin ja toisessa on koot loppu. Nyyh, niin mun tuuria!

"Sisaret ja suklaa tekevät elämästä siedettävää"

kuva

Pikkusisko kävi kylässä viime viikolla. Vietimme kaksi päivää herkutellen ja ähkyssä (mmmm, kotitekoisia jättimäisiä hampurilaisia, mustikkapiirakkaa, mmm...) ja siskopuuhien parissa. Katsoimme 27 Dresses -elokuvan(tykkäsin!) ja Disneyn Iltasatuja -elokuvan (tykkäsin myös, mutta en ihan yhtä paljon) ja shoppailimme kouluvaatteita ja tarvikkeita, kun sisko aloittaa kaksoistutkinnon suorittamisen. Tytöstä tulee suurtalouskokki! Vaatteiden suhteen emme olleet (valitettavasti) ollenkaan samoilla linjoilla... Muistan kyllä itseni kuusitoistavuotiaana, tyyliä kopioidaan kavereilta sen minkä mahdollisuudet antavat myöten (kotikaupungista taitaa löytyä vain Seppälä) eikä tyyli taida muutenkaan olla tuttu käsite. Oma vartalokin on vielä vähän vieras, lapsenomainen mutta kuitenkin aikuinen, muutostilassa edelleen. Mielipidekin siitä, mikä itselle sopii, vaihtelee kuukaudesta toiseen. Sisko on kuitenkin sellainen kaunotar, että oikein odotan sitä, että hän pääsee sinuiksi itsensä ja tyylinsä kanssa! Olemme hämmästyttävän saman näköisiä, kun katsoo hänestä viime aikoina otettuja kuvia ja minusta saman ikäisenä otettuja. Silti sisko on meistä kahdesta oikeasti se kaunotar, tuo äskeinen sanavalinta kuulostaa äkkiseltään aika itserakkaalta... :D Se yhdennäköisyys on joka kerta yhtä outoa, sillä meillä on läheltä tarkasteltuna ihan erilaiset piirteet. En alkanut hänelle kuitenkaan tyrkyttää itselleni mieleisiä tai minulle sopivia vaatekappaleita, vaan kommentoin lähinnä värien sopivuutta ja vaatteiden istuvuutta. Kun perusasiat ovat kunnossa, mikä tahansa tyyli voi periaatteessa näyttää hyvältä. Tästä artikkelista tulee niin mieleen oma pikkuinen siskoni, tässä kirjoituksessa on osuttu nappiin! Suosittelen lukaisemista kaikille, joilla on teini-ikäinen pikkusisko. Ja voi siitä hupia saada myös isoisien ystävät.

Toivoisinpa, että saisin jotenkin otettua kuvat asuista, jotka kuvastavat omaa tyyliäni (tai sen puutetta, hah) parhaiten. Niin kommentointini teini-ikäisen pukeutumiseen saisi jvähän pohjaa. En vain ole keksinyt asunnostani yhtään paikkaa, joissa saisin kuvailtua fiksusti itselaukaisijalla, ja ainoa peilikin on eteisen pimeimmässä nurkassa. Kamera on huono, ja hovikuvaaja puuttuu, sillä en ole kertonut kenellekään blogistani. (Lukuunottamatta yhtä ystävää, jolta sain blogikärpäsen pureman...) Jotenkin koen tämän niin henkilökohtaiseksi, etten ole kertonut tästä edes siskoilleni, enkä parhaille ystävilleni. Kuulostaa se omaankin korvaan vähän hassulta tehdä tätä salaa ja vielä anonyyminä, mutta toistaiseksi se on ollut minulle paras tapa. Tahtoisin kuitenkin jossain vaiheessa vielä blogata "kunnolla", tämä on nyt jäänyt jotenkin varjoksi siitä, millaiseksi blogini kuvittelin. Mutta nyt eksyin pahasti aiheesta...

Ylihuomenna tulee toinen pikkusisko parhaan ystävänsä kanssa tervehtimään kesälomamatkalla. Onneksi kyseinen ystävä on minunkin mielestäni huipputyyppi! He viipyvät tässä vain yhden yön, mutta en ole vielä selvillä suunnitelmista, että mitä tekemistä keksitään. Ilmeisesti ainakin vieraillaan sukulaisissa. Sen verran kuitenkin suunnittelin, että hemmottelen heitä vuohenjuustopinaattipiirakalla ja suklaakakulla, namnam. Kakulla juhlistamme hänen uutta työpaikkaansa. Ihanaa ettei sisko jäänyt tyhjän päälle, kun opiskelupaikkaa ei nyt irronnut. Ja kävipä vielä niin hyvä tuuri, että työ on samalta alalta, kuin mitä hän on aikeissa hakea opiskelemaan!

Jossakin vanhassa kiertomeilissä oli muuten ilmaistu sisarussuhteen ydin erittäin osuvasti. Lapsen suusta se totuus kuuluu: "Sisko on vaan se hirveän rakas paskapää".

kuva

Otsikko on muuten ihanasta jääkaappimagneetista, jonka ostin pari kuukautta sitten matkan varrelta huoltoasemalta.

(Edelliseen postaukseen viitaten, en saanut aikaa sinettipidennysraidoitukseen :( mutta toisen kampaajan etsintä on käynnissä... Hintaerot ovat mielestäni aikamoisia, raidan hinta 3-5 euroa, ja kun vielä tietäisi kenen käsiin voi pehkonsa luottaa...)

Poppistelun paluu

Cascada: lukemattomia kierroksia kylärallia, kotibileissä juotuja siidereitä ja redcatsekoituksia, bileiden suunnittelua levyä kooten, peilin edessä tanssimista, juoruilua tyttöystävien sängyillä, tanssia sohvilla ja missä ikinä tilaa olikin, hyviä ja parhaita nuoruusmuistoja!

Miracle, Everytime We Touch, A Neverending dream ja Bad Boy taitavat edelleen löytyä mp3:stani...

Vähän laimea on tämä uusi tuleminen, mutta silti en voisi tykätä enempää! Nyt tarvitaan enää auto, parhaat ystävät ja kesäyö! (voi, olisinko ikinä enää uskonut sanovani noin -no, huonosti asennettua subbaria ei sentään ole ikävä)



Ja tämä tietenkin sai minut haluamaan mustia raitoja hiuksiin. Onneksi en suuna päänä alkanut värjätä omaa kuontaloa, takaisin vaalentaminen saattaisi olla tuskaa. Aamulla varaan ajan sinettipidennykseen...