19.8.2009

Luovutan.

...Nimittäin sen suhteen, ettei olisi jo syksy. Tunnustan tappioni, koska

- sohvalla ei pärjää enää iltaisin ilman vilttiä tai villasukkia,
-....mistä seurauksena joka syksyinen himo neulomiseen on alkanut nostaa päätään.
- yöllä tarvitsee taas kaksi peittoa
- on alkanut tehdä mieli ostaa uusia kynttilöitä (ja polttaa niitä!!)
- Mukana täytyy aina kuljettaa ylimääräistä villapaitaa/huivia/takkia, sillä kun yöllä lähden töistä, on KYLMÄ, vaikka päivällä olisi hellelukemat. Ja vaikka olisi hellelukemat, tuuli on tosi kylmä.
- olen ostanut jo kahdet syys/talvikengät ja ihan hyvillä mielin, koska tiedän, että niitä pääsee pian käyttämään! Kuinkahan totunkaan taas pitämään sukkia...

Kengät osa 1 (China Center)






Kengät osa 2 (Citymarket)




Lisäksi taisi olla jo aikakin päivitellä noita sivupalkin listoja... Tänä kesänä jäi sitten kesäkassi hankimatta. Ostin tosin uuden mustan "nahka"laukun, jossa on täydelliset hihnat (H&M). Se myös näyttää pieneltä, mutta nielee kaiken vaihtopaidasta, huivista, kalenterista ja läppäristä lähtien paisumatta mihinkään suuntaan! Siinä on myös juuri sellaista neliömäistä muotoa, josta olen alkanut laukuissa pitää. Vieressä toinen uusi laukku (China Center), jossa onkin aivan liian pitkä hihna. Ehkä se vaatii vain totuttelua...



Tällainen ystävä roikkuu laukussa, kun en sille parempaakaan paikkaa löytänyt. (Lindex) Lahja siskolta <3



Kesätuoksu jäi listalle myös löytymättä. En ole osannut enää suihkautella vanhojakaan tuoksuja. Olen siis mennyt jo kuukausikaupalla (toivottavasti) tuoksuen vain itseltäni. Kai se oma hajuvesi tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin...

Varvassandaalit löysin kuitenkin, alennuskorista (China Center), ensi kesää varten jo.




Kuvasin tässä samassa kuvausinnossani myös uuden lempparipaitani (H&M). Love it, ja miksi olen alkanut tykätä niin paljon paljeteista, kun ennen olen inhonnut niitä?!


(kuva väärinpäin, kun halpisläppärini ei tunne kääntötoimintoa. höh.)

Paljettirakkaus eli toisin sanoen todiste numero kaksi (myös H&M).



Löysin sitten nettikaupat, joista saisi ne havittelemani Ed Hardy ja Jack Daniel's paidat. Toinen vaikuttaa niin huijaukselta, etten taida lähteä leikkiin ja toisessa on koot loppu. Nyyh, niin mun tuuria!

4 kommenttia:

  1. Aamulla ku lähti töihin olin ihan shokissa ku olis pitäny olla takki. Luulin et on vielä kesä=) Neulotkos paljon? mä oon niin surkee neuljoa, ois kiva osata tehdä itellensä kaikkee kivaa.

    VastaaPoista
  2. Minäkin vielä vannoin, että kesää on vaikka kuinka jäljellä ja aamulla mittari näytti +5 kun lähdin ajelemaan töihin. Kamalaa!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen aivan innoissani siitä, että saa alkaa polttelemaan kynttilöitä :) Syksyssä on tunnelmaa!

    VastaaPoista
  4. Keke, neulontaharrastus herää aina syksyisin ja hiipuu kun ilmat lämpenee. Osaamisesta en sitten tiedä, kyllä ne oikea ja nurja onnistuu... pikkuhiljaa taidot toivottavasti kasvaa!

    Marge, niinpä. Alan taas toivoa että omistaisin auton, se jatkaisi mahdollisuutta pukeutua kevyesti piiitkälle syksyyn. Pyöräillessä tarvitsee aina takin (ja huivin ja pipon ja lapaset) vaikka muuten olisi suht lämmintä vielä.

    dolce, oikeassa olet. Tykkäisin kovasti myös tuoksukynttilöistä, mutta useimmista tulee vain päänsärkyä :(

    VastaaPoista