9.7.2009

Äiti, Esteri kiusaa!

kuva

Känkkäränkkäpäivä.

Tänään on tuntunut siltä että silmät ja pää ovat turvoksissa eikä tuo SADE helpota oloani yhtään. Tiedän että tähän tunteeseen auttaisi lenkkeily, mutta eihän tuonne ulos uskalla ilman kahluusaappaita ja snorkkelia!!!

No, olen yrittänyt kuitenkin piristää päivääni a) suklaalla. Auttoi hetkellisesti. b) selailemalla lehtiä. Ei auttanut, sain vain ideoita joita en pysty nyt toteuttamaan. c) puhumalla äidin kanssa puhelimessa. Se sai vain pahemmalle tuulelle.

Pienenä, kun minulla oli känkkäränkkäpäivä, äiti nappasi otuksen nenästäni tai korvani takaa ja yksissä tuumin potkaisimme sen ulos koko talosta tai lukitsimme ikkunan "avaimenreikään" miettimään tekosiaan. Kaikki oli lapsena helpompaa.

Jossain vaiheessa on pakko piristyä, sillä yöksi täytyy lähteä joka tapauksessa töihin. Plaah. Olen luvannut itselleni, että kirjoitan joka päivä opinnäytetyötä edes vähän, mutta tänään ei ole syntynyt vielä mitään. Eikä koko viikolla mitään järkevää ainakaan. (Tässä välissä hetki ankaraa itsesääliä). Sen sijaan tänään olen selannut internetistä syksyn hiusmuotia (en löytänyt mitään järkevää siitäkään) ja koettanut ennustaa syksyn vaatetrendejä. Veikkaan, että old school-tatuointien kuviot ja tietty rockabillyhenki nostavat ensi syksynä ja talvena päätään ja antavat vaikutteita ainakin katumuotiin. Voi myös olla, että olen vain itse tällä hetkellä niin kiinnostunut kyseisestä tyylistä, että näen sitä kaikkialla. Kellohameet ja kampaukset, pääskyt ja kirsikat, voi jee!

Tässä vaiheessa kirjotustani tietokoneeni sanoi sopimuksen irti. Maanittelin ja kiroilin mutta sitten annoin tämän ikivanhan rakkineen vain olla. Uusi yritys...

Jatkan tätä kirjoitusta noin kaksi tuntia myöhemmin ja tässä välissä olen ehtinyt a) huomata sateen loppuneen ja auringon paistavan taas. Piristi, paljon! b) Puhunut siskon kanssa puhelimessa tunnin verran. Piristi, tosi paljon! c) Sopinut treffit huomiseksi. Siis oikeat treffit! Hyvästi, huono päivä!

Ajattelin perehtyä tuohon rockabillytyyliin myöhemmin lisää, nyt on kuitenkin lähdettävä töihin ja se jää jollekin tulevaisuuden päivälle. Hyvää työyötä minulle! :D

3 kommenttia:

  1. kirjoitin jo äsken tänne mut se hävisi?? tuleekohan nyt tuplaten.

    Niin..sitä vaan että meillä oli pienenä niin että känkkäränkkä tai pippuri..?? otettiin pois ihan pienesti nipistämällä=)

    VastaaPoista
  2. Keke, ei näy tuplaten, en tiedä mihin on kadonnut?!?

    Nyt kun tarkemmin muistelen, niin meilläkin piti sitä känkkäränkkää vähän nipistää että sen sai irti!

    VastaaPoista
  3. Kellohameet, pääskyt, kirsikat....jee täältäkin! :D Ja kiva että päivä muuttui sitten paremmaksi!

    VastaaPoista