6.7.2009

Kesämielellä, vesi kielellä!

Kesäfiilis on valloittanut minut (varmastikin -jo menneiden- helteiden ansiosta) ihan täysin.

Yksi merkki siitä on viime viikkoina ollut tatuointikuumeen valtava kasvu. Ihmisillä on mahdollisimman vähän päällä ja tietenkin rannoilla tatuoinnit ovat erityisen hyvin näkyvillä. Olen siis tuijotellut kaikkien ohi kulkevien tatuoitujen (erityisesti miesten...) perään kuola valuen.

Tähän väliin minun piti laittaa kuvia hienoista tatuoinneista mutta olen selannut nyt tuntikausia tatuointisivustoja, enkä pysty päättämään.

Lupasin itselleni kuvan kun täytän 25. Siihen vain on vielä pari vuotta, ja juuri nyt se tuntuu aivan liian pitkältä ajalta! Haluan kuvan, jota ei tarvitse hävetä sittenkään kun olen 50. Olen ollut melko varma tatuoinnistani ja sen paikasta jo monta vuotta, mutta nyt minua on alkanut kuitenkin huolestuttaa väistämätön kehoni rapistuminen... Ehkä hieman turha huoli, mutta en voi nyt tietää mihin elämä vielä kuljettaa. Kuva on kuitenkin minussa ikuisesti. Olenko riittävän varma itsestäni kuvaa varten?

Löysin taas yhden kuvan joka on lähempänä "tavoitettani". Rikon taas räikeästi tekijänoikeuksia, sillä en yhtään muista mistä tämän nappasin. Tälle vielä mekko päälle, enemmän tukkaa ja ehkä yksinkertaisemmat siivet.



Toinen kuume, joka ei ota hellittääkseen on hauvavauvakuume. Olen lääkinnyt itseäni Livillä viikonloppuisin näkyvällä Isännän ja koiran käytöskoulu (It's me or the dog) ohjelmalla ja rapsuttelemalla ystävien koiria. No, ei riitä. Kesä on ollut taloudellisesti vähän hankalaa aikaa eikä koiranpentutilille ole juuri pennosia jäänyt. Ehkä siis jouluna tai viimeistään ensi keväänä.

kuva

Ja taas lisää hyvää musiikkia :) Tykkään erityisesti videosta.




ps. Menen tällä viikolla oikeille treffeille eka kertaa ikinä! vitsit kuinka jännittävää! Sain jo vähän valmennustakin: "Et sitten kerro sille että sun lempiohjelma on Stargate" "Älä sitten näytä sille että sun kännykällä on oma käsilaukku sun käsilaukussa" ("Se on kännykän suojapussi")

3 kommenttia:

  1. heii. miksen mä oo kuullut näistä treffeistä mitään ;)

    VastaaPoista
  2. anna, siksi kun me ei olla nähty. Tarinoidaan taas joku päivä, tai mua voi tulla moikkaa tonne orjuuslaitokseen jota myös työpaikaksi kutsutaan.

    VastaaPoista
  3. no kyllä, jokupäivä vois nähdä. tässä on ollut muka niin kiireinen ton työn kanssa, ettei ennätä.. ja työpäivän jälkeen on niin naatti, että kiva mennä vaan kotiin koomaamaan. hyvä että on kesäsutinaa :D mä tahdon kanssa!

    VastaaPoista