17.9.2009

Hauvavauva

kuva

Minun suurin unelmani on viimeiset viisi vuotta ollut oma koira. Oikeastaan olen toivonut omaa koiraa jo kymmenisen vuotta, siitä asti kun ensimmäinen "oma" suomenpystykorvani kuoli. Kotona meillä on aina ollut isän metsästyskoiria, mutta eipä niistä yleensä ole ollut sellaiseen yhdessäoloon kuin toivoisin. Ja onhan ne aina olleet isän koiria. Sain jossain vaiheessa kissan, mutta eipä se ole sama asia.

kuva

Vuosien aikana haaveilin milloin mistäkin rodusta, päällimmäisenä pyörivät collie, länsigöötanmaanpystykorva ja suomenlapinkoira. Göötti on ainakin jonakin päivänä minulle tulossa, oma pieni pötkylä. Ne ovat hurmanneet minut täysin. Haaveissa on olleet myös berninpaimenkoira, staffi, silkkiterrieri, cockerspanieli, tiibetinspanieli ja suomenpystykorva. Oikeastaan sellaista koirarotua ei olekaan, joka olisi täysin pois suljettu vaihtoehto, tietenkään.

kuva

Kun muutin omilleni, aloin seurata Lemmikkipalstojen Apulaa ja Suomi24 toria, otin joskus yhteyttäkin johonkin kasvattajaan, mutta aina ilmestyi jokin este, etten koiraa voinut hankkia. Yleensä raha tai aika. Kai tajusin kaipaukseni läpikin, ettei ole hyvä ajatus ottaa suuritöistä lemmikkiä kesken opiskelujen. Koira jäisi aivan liian vähälle huomiolle.

kuva

Tosiasiahan on, että lemmikin omistaminen on aivan valtavan suuri vastuu, joka täytyy ottaa vakavasti. Siksi minäkin olen punninnut ja pohtinut tätä tarkkaan, toisaalta en jaksa enää vain haluta. Ihmisten täytyisi useammin toteuttaa omia unelmiaan. Se on valitettavasti totta, että usein lemmikkejä hankitaan aivan vääristä syistä ja huonoin perustein ja sitten tuhannet karvaturrit jäävät sydäntäsärkevän yksin tai muuten huonolle hoidolle. Esimerkkitapauksia löytyy ihan varmasti jokaisen suomalaisen tuttavapiiristä, ellei pisto sitten tunnu omassa sydämessä.

kuva

Yöpöydälläni on lähes aina jokin koirakirja kesken, tälläkin hetkellä Tuire Kaimion Pennun kasvatus, (arvostan Kaimiota valtavasti ja tulen noudattamaan hänen oppejaan koirani kasvatuksessa mahdollisimman pitkälle) joka tosin saa oloni välillä melko epätoivoiseksi: osaanko oikeasti selvittää ongelmatilanteet ja parhaassa tapauksessa ehkäistä ne jo ennalta? Onko minusta pitkäjänteiseen työhön, jonka lopputuloksena on hyvin kasvatettu ja onnellinen koira? Onko minusta hyväksi koiranomistajaksi?

kuva

Tottakai selviydyn koiran omistamisesta eli kasvattamisesta, koska minulla on siihen niin korkea motivaatio, haluaisin ajatella. Itse koiran kanssa eläminen ei varmasti muodostukaan kovin suureksi ongelmaksi. Ongelmia on odotettavissa ainakin siinä, kuinka paljon turre joutuu sitten olemaan yksin ja siinä, kuinka se sopeutuu minilaumaan: minä ja se. Käykö koiran elämä tylsäksi, kun sen koko elämä on yksi ihminen? Ovatko perhekoirat onnellisempia kuin yksinelävien koirat? Olenko huono koiranomistaja, koska olen yksineläjä? Monista koirakirjoista saa sen käsityksen, ettei koiraa tai muuta lemmikkiä saisi edes harkita, jos sen kanssa ei vietä tiiviisti aikaa 24/7 tai sen hankkii yksin, ilman apua vaikka kumppanilta. Mutta täytyykö minun oikeasti odottaa, että otan koiran sitten, kun minulla on vakituinen elämänkumppani ja oma asunto ja kaikki muukin? Voihan olla, että tuleva mieheni ei edes pidä koirista, tai tulee mikä tahansa muu syy, etten koskaan voi toteuttaa unelmaani.

kuva

Syyni koiran hankintaan ovat aivan muuta, kuin että ne on niin söpöjä ja kaikilla muillakin on koirat. Mielestäni koira on yksi maailman upeimmista eläimistä ja maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen ihminen olisi saanut kasvaa koiran kanssa. Koira on ihmisen paras ystävä, ja sellaisen ystävän minä tahdon. Koira veisi yksinäisyyttäni, auttaisi ehkä jokavuotiseen syysmasennukseeni kiskomalla minut väkisin sängystä. Se pitäisi minut terveenä lenkkeillen ja tutkitusti lemmikin rapsuttelu tekee hyvää sydämelle! Vastineeksi minä antaisin hauvalle parhaan mahdollisen elämän. Tiedän, ettei koiran omistaminen ole aina ruusuilla tanssimista ja varmasti eteen tulee vaikeita ja yllättäviä tilanteita, ylimääräistä rahanmenoa ja niin edelleen, mutta ei se mitään ota jos ei annakaan, kuten sanonta sanoo.

kuva

Jossain vaiheessa tein itseäni motivoidakseni päätöksen, että sitten kun saan koulun valmiiksi, hankin itselleni kaverin. Opiskeluoikeudesta on tällä laiskurilla jäljellä pari kuukautta, vuoden loppuun, eli käytännössä opintojen on oltava kirjattuna marraskuussa ja niin ne tulevat olemaan. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, joulukuussa luokseni muuttaa pieni sekarotuinen lapinkoiran pentu! Serkkuni aivan upealuontoinen ja kaunis koira saa pentuja kuun lopussa, ja serkku pyysi minua ottamaan yhden. Miten voisin kieltäytyä?! Rotuina pennussa tulee olemaan Suomenlapinkoiran lisäksi (jota siis molemmista vanhemmista löytyy puolet) Lapinporokoira, Beagle ja Kultainennoutaja. Eli aikamoinen mixi. Nämä eivät ole mitään vahinkopentuja, vaan isäkoira on valittu huolella, eikä pentujen teettämisen motiivina ole millään tavalla raha, vaan sekä isän että emän omistajat haluavat oman koiransa jälkeläisen, sillä koirilla on niin hyvät luonteet. "Ylijääville" pennuille etsitään kodit jo valmiiksi tuttujen ihmisten luota. Paitsi jos pentuja syntyy se 11, kuten isäkoiran omistaja oli nähnyt unta... Sitten joutuu ehkä joillekin hakemaan muualta kotia!

kuva

Päädyin tähän sekarotuiseen pentuun ensinnäkin siksi, että kasvattaja on tuttu ja luotettava, koska on sukulaiseni. Toisekseen, joka kerta tähän asti kun olen käynyt heillä kylässä, olen ehdottanut että äitikoira lähtisikin minun mukaani, (miksikähän eivät ole suostuneet luopumaan, hmmm...;) ) niin rakastunut siihen olen. Tarkoitukseni ei ole osallistua näyttelyihin, ja vaikka aion koiran kanssa harrastaa, harrastus ei tule olemaan mikään, mikä vaatisi puhdasrotuisuutta. Eli kilpailumielessä en ole koiraa hankkimassa, vaan ystäväksi, lenkkikaveriksi, ja eiköhän sille tule muutamat sirkustemput opetettua arkitottelevaisuuden lisäksi. Agilityä tai tokoa voin kokeilla omaksi iloksi, sen näkee sitten. Jostain joudun luopumaankin -todennäköisesti kaikki syntyvät pennut ovat tummia, ehkä jopa mustia. Toinen vanhempi on riistanvärinen, toinen tumma harmaa. Musta ei ole todellakaan ollut ensimmäinen väritoiveeni, mutta ei kai väri koiraa pahenna!

kuva

En voi vielä uskoa tätä todeksi, ehkä sitten kun saan pennun ensi kertaa syliini asia valkenee minulle. Sen jälkeen olen varmasti yhtä hymyä (siihen asti kun pentu ensi kerran puree jotakin hajalle tai kakkaa kalleimpiin kenkiini).

6 kommenttia:

  1. Sinusta tulee hyvä koiranomistaja! :) Et ole koiran hankintapäätöstä tehnyt hetken mielijohteesta, vaan se on hautunut sinulla pitkään.. :) Ja kun kova halu ja motivaatio on olla koiralle hyvä emäntä, sille löytyy kyllä aikaa ja siitä tulee kuin itsestään prioriteetti numero yksi. :)

    Minä sain ensimmäisen koirani viime kesänä pitkän odotuksen jälkeen, enkä ole koskaan katunut hetkeäkään. Minuakin hirvitti, että ehdinkö, osaanko, jaksanko ja entä onko koirani varmasti onnellinen, saako tarpeeksi huomiota ja seuraa, mutta lähes päivittäin saan todeta, että kyll tuo punaturkki aika onnelliselta veijarilta vaikuttaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marge kannustuksesta. Sait minut tosi hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  3. Koirakuumetta on täälläkin jatkuvasti, onneksi sitä on helpottanut koirien kanssa työskentely nyt viime kuukauden ja puolen aikana. :) Minullakin on aina jokin koirakirja kesken, parhaillaan luen oman henkilökohtaisen idolini Cesar Millanin kirjaa "Be the Packleader" (tässä muuten lisää Cesarista, jos et ole hänestä kuullut: http://fromthemidnightsuntothelongwhitecloud.blogspot.com/2008/12/theres-goes-my-hero.html)

    Tuo mies on oma henkilökohtainen sankarini, ja omistan kaikki miehen kolme kirjaa. :D Kyllä sinusta tulee vielä hyvä koiranomistaja niinkuin tuolla aikaisemmin jo sanottiinkin, asenne on ainakin oikea ja odotukset realistisia. Suosittelen kovasti noita Cesarin kirjoja, ne avasivat minulle ja miehelleni aivan erilaisen näkökulman koirien maailmaan, ja miestäni ne ovat hänen työssään koirien käsittelijänä auttanut suunnattomasti, eikä yksikään koira rähise hänelle tai yritä olla ohjissa. :)

    VastaaPoista
  4. Kazza, kiitos vinkistä (ja kiva kun oot jaksanu lukea näinkin pitkälle vanhoja postauksia! :D) En ole tuohon Millaniin tutustunut, mun "koirankoulutusidoli" on Tuire Kaimio. Täytyykin tutustua tähän Millaniin paremmin, sulle suosittelen vastineeksi Kaimiota! Häneltä on ilmestyneet koiriin liittyen kirjat Koirien käyttäytyminen ja Pennun kasvatus. Muitakin kirjoja löytyy ja hän on Suomen johtava eläintenkouluttaja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Ehdottomasti täytyy tutustua. Ja jos haluat nähdä Cesarin "Dog Whisperer" tv-ohjelmaa, kannattaa käydä YouTubessa katsomassa pätkiä. :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on joku mielikuva, että Suomessakin on lähetetty jotakin "koirakuiskaaja" -ohjelmaa... ehkä löydän tekstitetyt versiot jostain netti-tv:stä! mutta pidetään youtube mielessä.

    VastaaPoista